ETUSIVULLE

VIIKKO 27/2010

15.7.2010

Pääjuttu

Välivuoden aikana oppii monenlaista

Vaihtoehtona välivuosi. Se valmistaa pärjäämään maailmalla.

Toisen asteen opintojen jälkeen moni nuori kuitenkin kaavailee välivuotta ennen jatko-opintoihin tai tiiviiseen työelämään siirtymistä, ja houkutteleepa ajatus jo joitakin peruskoulunsa päättäneitäkin.

Useat opiskelijat pitävät tauon opiskeluvuosiensa lomassa, kun taas toisille se on välttämätön vaihtoehto, jos sopivan opiskelupaikan ovet eivät olekaan auenneet.

Politiikan piirissä käydään vilkasta keskustelua työurien pidentämisestä ja nuoria patistetaan kiivastahtiseen opiskeluun.

Onko välivuosi siis todella vain silkkaa turhuutta, nuoruuden haaskausta ja työvuosien tuhlausta? Vastaus on ei, ainakin jos asiaa kysytään 20-vuotiaalta Laura Koivistolta, joka kirjoitti ylioppilaaksi reilu vuosi sitten. Viime talvena hän vietti kuusi kuukautta Itävallan Alpeilla.

– Päätin jo vuosia sitten haluavani pitää välivuoden ulkomailla lukion jälkeen, Koivisto kertoo.

Nuoren naisen yöt kuluivat töissä paikallisessa yökerhossa ja päivät rinteessä lumilautaillen.

– Opiskelutaukoni aikana opin asioita, joita ei koulun penkillä istuessa oppisi. Nyt tuntuu, että pärjään missä tahansa. Lisäksi tutustuin harrastukseni välityksellä mahtaviin ihmisiin, jotka olivat hyvin samanhenkisiä kuin minä, Koivisto selittää.

Välivuodesta oli hyötyä myös kielitaidon kohentumisen vuoksi. Aluksi saksankielisten itävaltalaisten puhetta oli vaikea ymmärtää, mutta tilanne helpottui nopeasti.

– Olin opiskellut saksaa viidenneltä luokalta lähtien, mutta ensin kieltä ei edes tunnistanut samaksi, jota koulussa oli opetettu. Vähitellen opin kuitenkin ymmärtämään paremmin ja paremmin paikallista Tirolin murretta.

Työpaikkansa Koivisto löysi Internetistä ja otti yhteyttä puhelimitse suoraan työnantajaan. Välivuoden viettäminen ulkomailla vaati paljon oma-aloitteisuutta ja rohkeutta.

– Aluksi tuntui pelottavalta lähteä yksinään täysin vieraaseen paikkaan, josta en tuntenut etukäteen yhtään ihmistä, mutta en ole katunut päätöstäni hetkeäkään.

Haittapuolia Koiviston on vaikea keksiä. Epämiellyttävää oli ainoastaan silloin tällöin iskevä koti-ikävä.

– Kaipasin vain ihanaa pikkusiskoani ja kotikaupungissani asuvia ystäviäni, Koivisto muistelee.

Kaikille välivuotta harkitseville hän lähettää rohkaisevia terveisiä:

– Tilaisuuteen kannattaa ehdottomasti tarttua, sillä minunkin kohdallani tuloksena oli elämäni paras puolivuotinen!

Vaikein osuus Koivistolla on kuitenkin vielä edessäpäin; palaaminen takaisin normaaliin opiskelijaelämään tuntuu nimittäin todella ikävystyttävältä.

– Isäni vitsailikin, että taisi hänen tyttärensä välivuodesta tulla välivuosikymmen, Koivisto naurahtaa

Samoilla linjoilla Koiviston kanssa on myös 18-vuotias Hanne Pöntinen. Kiireisen abivuoden ja kevään ylioppilaskirjoitusten ollessa ohitse suunnitelmissa on vuoden opiskelupaussi.

– Kahdentoista kouluvuoden jälkeen kaipaan jo hengähdystaukoa opinnoista. Lisäksi välivuosi antaa lisää arvokasta aikaa tulevaisuuden päämäärien ja seuraavan opiskelupaikan harkitsemiseen, hän toteaa.

Suunnitelmissa on pysyä suurimmaksi osaksi Mikkelissä töiden merkeissä.

– Pyrin keräämään rahaa tulevaisuutta varten, mutta eiköhän jossain välissä ehdi myös hieman reissata ja nähdä maailmaa, Pöntinen arvelee.

Tuttaviltaan Pöntinen on kuullut paljon kannustavia kommentteja ja positiivisia kokemuksia välivuotta koskien.

– Vielä ainakaan ei kukaan ole tullut sanomaa, ettei välivuotta kannata missään nimessä pitää. Sitä paitsi suurin osa samanikäisistä kavereistanikin aikoo pitää taukoa opiskelusta, hän selittää.

Odotukset tulevaa vuotta kohtaan ovat korkealla.

– On jännittävää päästä kokeilemaan siipiään. Parhaimmassa tapauksessa tulen itsenäisemmäksi ja vietän unohtumattoman vuoden, jota voin muistella vielä kiikkustuolissakin, Pöntinen hymyilee.

Pauliina Koivisto

KOLUMNI

Oodi levolle

Missäs olet kesätöissä? on monella nuorella kielen päällä. Minulta kysymystä on udeltu lähes omantunnon tuskiin saakka. Töitä ei osaltani tullut edes haettua, kehoni koko lukiovuoden haikailtua kesälomakuukausia. Väsymyksestä olen saanut jo aivan kylliksi kokemuksia.

Vuosia takaperin olin työelämään tutustumassa Enston tehtaassa. Puoli viiden herätykset olivat kova isku vyön alle, jopa kaltaiselleni aamuvirkulle.

Päivien jälkeen torkuin kotisohvalla kahden tunnin nokosia ennen yleisurheiluharjoituksiin raahautumista. Loppu onkin arvattavissa. Silmät umpihuurussa juoksentelin radalla kuin päätön kana ja tippa tuli linssiin omia testituloksia katsellessa.

Koulukin on aina tehnyt tehtävänsä väsymyksen osalta. Muistan kuinka ensimmäisenä lukiokeväänä pusersin vaivaista runoanalyysia kuusi tuntia tuskanhiki otsassa, saamatta sanaakaan kirjoitettua.

Ei ollut ensimmäinen kerta, kun aivoni huusivat armahdusta ja päätin suosiolla antaa olla. Rakas kotisohva ja Lemmen viemää- draamasarja tuntuivat paremmalta ratkaisulta.

Hampaat irvessä huhkiessa meinaakin usein unohtua, ettemme ole 24 tuntia päivässä porskuttavia koneita. Duracel-puput roolimalleina huumaannumme helposti työrumban tahdista, emmekä epäonnistumisten pelossa salli pienintäkään hidastusta.

Väsymys ei aina kostaudu haukotuksina, epämääräisinä murahduksina tervehtimisen sijalla tai turpeina silmäpusseina aamutuimalla. Se voi johtaa kohti pahamaineista loppuun palamista.

Kehon kuuntelua ei saisikaan aliarvioida, vaikka omat tavoitteet ja ympäristö siihen kovasti koettaisivat patistella. Maailmaan ei välttämättä tule muutosta, mutta voimme itse vaikuttaa voimavaroihimme omilla valinnoilla. Hetken höllennys ei elämänlaatua huononna, saati ihmisarvoa.

Tänä vuonna vietänkin kesän työttömänä lomalaisena ja siitä hyvin onnellisena. Annan itseni rentoutua, grillata ihoa auringonpaahteessa ja tehdä sitä mikä on mieluista. Juuri nyt kehoni tarvitsee akkujen latausta, jonka voimalla jaksan syöksyä kohti tulevia abivuoden haasteita!

Réka Gruborovics
Kirjoittaja on abiturientti.

VIIKKO 26/2010

15.7.2010

Pääjuttu

Tienaa luovuudellasi

Käsitöiden tekemisestä voi sekä nauttia että ansaita taskurahaa. Anni-Maaria Rapo tietää tämän.

Jäitkö tänä kesänä ilman töitä? Kiusaako matti kukkaroa? Jos sinulta löytyy kädentaitoja, kannattaa ottaa mallia Anni-Maaria Ravosta, 19.

– Teen erilaisia lukollisia pussukoita rahapusseista penaaleihin, meikkipusseihin ja laukkuihin, sekä tatuointiaiheisia kaulakoruja, mekkoja ja hameita. Koulussa pystyin myös tekemään painatuksia vaatteisiin ja laukkuihin.

Tarve askarteluun ja erilaiseen tekemiseen on johtanut siihen, ettei Anni-Maarialla enää ole tilaa pitää itsellään kaikkia tekeleitään. Rahan tarpeessa hän saikin idean myydä omia tuotteitaan.

– Näin voi tienata omalla luovuudellaan. Kun on kuitenkin tarve tehdä, niin voi tehdä omaksi iloksi ja samalla myyntiin, hän kertoo.

Tämän kevään ylioppilas Savonlinnan Taidelukiosta on aina tehnyt käsitöitä.

– Mummo teki 50–60 -luvulla itse samanlaisia pussukoita. Sieltä olen siis saanut vaikutteita, ja mummohan minut opetti näitä tekemään, hän kertoo.

Myynti-idean saadessaan Anni-Maaria myös nimesi tuotteilleen oman merkin: Miss Annie.?

– Tykkään askartelusta, suunnittelusta ja ompelusta. Se tulee luonnostaan.

– Onhan tämä myös vähän design-juttu, hän myöntää.

Omien luomusten tekemisen ei edes tarvitse tulla kalliiksi. Anni-Maaria tekee käsitöitään kotona – hän ompelee olohuoneessa ompelupöydän ääressä tai askartelee koruja televisiota katsoessa.

Hän yrittää käyttää myös mahdollisimman paljon kierrätysmateriaaleja tuotteissaan, esimerkiksi kirpputorilta ostettuja kankaita.

– Mekkoja ja hameita varten on vaikea löytää isoja ja hyviä kangaspaloja, joten ne täytyy usein ostaa uusina, kuten myös lukot pussukoihin. Materiaalit koruihin saa askartelukaupasta, hän selventää.

Kierrätysmateriaali tulee edulliseksi, mutta uutena ostetut tarvikkeet voivat laihduttaa lompakkoa jonkin verran. Tämän voi lisätä tuotteen hintaan.

– Kaikki on alusta loppuun itse tehtyä, ja yritän myös tehdä kaikista tuotteista uniikkeja, hän kertoo.

Hinnat ovat 8–30 euron välissä, riippuen tuotteen koosta, tarvikkeista sekä työmäärästä.

– Minuun voi ottaa yhteyttä Facebookin kautta, jos on kiinnostusta, Anni-Maaria vinkkaa.

Anni-Maaria on myös suunnitellut tarjoavansa tuotteitaan myyntiin erilaisiin käsityökauppoihin.

– Tällä hetkellä ei ole tuotteita niin paljon varastossa, että kannattaisi. Sitten kun niitä kasaantuu enemmän, niin voisin tarjotakin, hän kertoo.

Aloitteleva myyjä myy tuotteitaan Facebookissa sekä puskaradion avulla. Koulun myyjäiset ovat myös tarjonneet hyvän myyntipaikan tuotteille.

– Useimmiten kaverit ovat olleet ostajina, muut eivät välttämättä tiedäkään näistä mitään. Sukulaisille saatan myös antaa käsitöitäni lahjaksi.

Tuottoa on kuitenkin jo jonkin verran tullut, mutta ne ovat olleet lähinnä taskurahoja.

– Ei niillä ihan vuokraa makseta kuitenkaan, Anni-Maaria naurahtaa.

Myyntivinkkejä Anni-Maarialle ei ole vielä kertynyt aloittelevana myyjänä, mutta käsitöiden tekemiseen hänellä riittää neuvoja.

– Jos alkaa itse tehdä käsitöitä, alussa ensimmäisistä töistä voi tulla aika huonoja. Sitä kehittyy tehdessä, ei kannata masentua! Kannattaa vaan tehdä, niin kyllä se siitä, hän rohkaisee.

Saara-Miira Kokkonen

KOLUMNI

Rohkean ei rokkaa tarvitse syödä

Olen viime aikoina kasvanut henkisesti valtavan suuriin mittoihin. Se johtuu rohkeuspisteistä, joita olen jo jonkin aikaa uskaliaasti metsästänyt.

Rohkeuspisteet ovat sitä mielihyvää, jota saa joka kerta itsensä ylittäessään – kun uskaltaa soittaa hammaslääkäriin vaikka sekä puhelu että itse visiitti vähän pelottavat, kun nousee lavalle soittamaan instrumenttia joka ei tunnu kaikkein omimmalta, kun uskaltautuu vuodeksi paikkaan josta ei tunne ketään ja johon ei alun perin ollut tarkoitus mennä.

Rohkeuspisteiden voimalla olen onnistunut huijaamaan itseni vaikka minkälaisiin urotekoihin, ja seurauksena olen saanut huokailla tyytyväisyyttäni omasta erinomaisuudestani häikäistyneenä. Maailma voi olla rajallinen mutta minä en koskaan.

Rohkeuspisteet ovat siitä hauskoja, että niiden kriteerit voi enimmäkseen määritellä itse. Ujonsorttinen voi antaa itselleen pisteitä jo vaikkapa kaupan myyjän tervehtimisestä.

Uskaliaampi saattaa suhtautua pienempiin pelonaiheuttajiin itsestäänselvyyksinä ja pitää merkittävinä etappeina vain laskuvarjohyppyjä tai avaruuslentoja.

Eri kategorioista on tietenkin mahdollista kasvaa seuraaviin: kun on ensin uskaltanut muuttaa kotikaupungin sisällä, seuraava luonteva askel on muutto toiselle mantereelle. Tärkeintä tietenkin on henkinen kasvu ja omien rajojen rikkominen. Itsetunto kasvaa ja maailma paranee. Ties vaikka nälänhätäkin loppuisi.

En tiedä, missä olisin ilman tätä leikkiä. Se on opettanut minulle valtavasti, muun muassa sen, ettei itseltään kannata vaatia liikaa kerralla. Jos kadun ylittäminen tuntuu riittävän isolta teolta oikeuttamaan rohkeuspisteisiin, minulla on ehdottomasti oikeus tyytyä siihen.

Niinpä olenkin viime aikoina karttanut turhan vaivalloisia ja riskialttiita pisteenkeruu-urakoita – mitä suotta säikyttelemään itseään sydänkohtauksen partaalle, kun vähemmälläkin voi karaistua.

Itse asiassa esimerkiksi kaupassa käyminen ja pyörällä ajo ovat aika urheita juttuja. Pisteitä ropisee ja olen pian henkisesti niin suuri ja häikäisevä että sokeudun peiliin katsoessani.

Saaramaria Turtiainen
Kirjoittaja on kerimäkeläinen opiskelija.

Siviilipalveluselämää

Xon-sivulle jo muutaman vuoden kuvittajan hommia tehnyt savonlinnalaislähtöinen Juho Sihvonen, 20, aloittaa nyt sivullamme siviilipalveluksesta kertovan jatkuvan sarjakuvan.

Juho aloitti itse siviilipalveluksen toukokuussa. Sarjakuva pohjautuukin Juhon omiin kokemuksiin, ja esittelee samalla siviilipalveluksen toimintaa sarjakuvan muodossa.

Ensimmäisessä osassa päästäänkin jo Lapinjärvelle, Suomen ainoaan siviilipalveluskeskukseen. Siellä sivarin aloittaville miehille järjestetään 28 päivää kestävä peruskoulutusjakso, jossa sivari voi valita suuntautumisensa kolmesta vaihtoehdosta: palo- ja pelastustoimi, ympäristön ja kulttuuriomaisuuden suojelu sekä yleissivistävä ja kansalaisvalmiudet.

Voit seurata sarjakuvaa ja sivarin etenemistä joka toinen perjantai tällä kyseisellä Xon-sivulla!

+ sarjis

VIIKKO 25/2010

15.7.2010

Pääjuttu

Hokkus pokkus ja simsalabim

Tänä yönä kannattaa miesten tähystellä kiikareilla ruispellolle, sillä siellä saattaa kirmailla nuoria naisia ilkosillaan. Emäntien taas kannattaa vahtia kukkapenkkejään huolella, koska sieltä saattaa kadota vaivalla kasvatetut orvokit ja palkintopetuniat.

Keskikesän juhlan eli juhannuksen aikana vanhojen uskomusten mukaan eri rituaalien suorittaminen takaa onnen kumppanin metsästyksessä. Tyynyn alla olevien seitsemän eri kukan avulla ilmestyy unelmien sulho juhannusyön uniin, ja kedolla juoksenteleminen varmistaa hyvät naimakaupat.

Iänikuiset juhannusperinteet ja -taiat ovat säilyttäneet hauskuutensa läpi vuosien aina tähän päivään saakka.

Toisin kuin menneinä aikoina, nykyisin juhannustaikoja tehdään kevyin mielin; jos kukkien keruusta huolimatta entisaikojen neito ei nähnytkään unta vastakkaisesta sukupuolesta, oli hänellä syytä pelätä jäävänsä vanhaksi piiaksi. Tänä päivänä vastaava tilanne vain vahvistaisi taikoihin kohdistuvaa hölynpöly-ajattelua.

Ystävykset Miro Kuokkanen, 16 ja Aleksi Kuitunen, 17, myöntävät vedonlyöntinä kokeilleensa joitakin juhannustaikoja. Toissavuonna pojat juoksivatkin alasti kaivon ympäri keskiyön aikaan toivoen näkevänsä hyvännäköisen kimulin heijastuksen kaivon vedenpinnasta.

– Oli vähällä tulla pissit pöksyyn, kun tytön sijasta sieltä kurkkasikin vain Miron naama, Aleksi naurahtaa.

Juhannustaikojen lisäksi arkipäiväisistä uskomuksista löytyy myös monia kumppanin nappaamiseen liittyviä uskomuksia.

Vaikka kuinka kirmailisi keskikesän juhlan aattona pelloilla, sormuksen pujottaminen vasempaan nimettömään ennen aikojaan kuitenkin kumoaa avioliitto-onnen. Näiden perinteisten uskomusten ohella saatetaan kehitellä onnea tuottavia tapoja myös itse.

– Omistamani onnenbokserit auttavat minua naistenmetsästyksessä joka tilanteessa. Minulla on ne nytkin päällä, Miro vinkkaa.

Jalkapallotaiturina tunnettu Miro paljastaakin olevansa jonkin verran taikauskoinen.

– Aina siitä lähtien kun aloitin pelaamaan jalkapalloa olen ennen matseja tehnyt tietynlaiset onnea tuovat käsiliikkeet. En oikeastaan muista yhtään peliä, missä olisin jättänyt kädenhuiskautukset tekemättä.

Peliä edeltävät rituaalinsa Miro paljastaa omaksuneensa vanhemmilta pelaajilta. Hänellä on myös tapana tehdä vapaapotkut aina samaan nurkkaan, muuten ei verkko heilahda.

Aleksi ei tunnusta uskovansa magiaan yhtä paljon kuin ystävänsä, mutta myöntää että hänellä on muutamia pakollisia rutiineja päivän onnistumiseksi.

– En voi aloittaa päivääni juomatta kupillista kahvia samasta kahvimukistani. Tuntuu että päivässä on heti jotakin mätää jos joudun litkimään kahvini väärästä kupista. En kuitenkaan tunnusta olevani taikauskoinen höperö.

Aleksille samalla kaavalla tehdyt asiat tuovat jonkinlaista turvallisuuden tunnetta ja sitä kautta onnea päivään. Jos rutiineja ei suoriteta tavalliseen tapaan, on epäonnistumiset helppo pistää vitsillä niiden piikkiin.

– Luotan tieteeseen enemmän kuin hokkuspokkustemppuihin. Nykyisin on niin helppoa selittää kaikki asiat kirkkaan järjen avulla, Aleksi selittää vakavana.

Aleksin tapaan tilastollisesti korkeakoulutetummat ihmiset suhtautuvat yliluonnolliseen epäilevämmin kuin vähemmän koulutetut ihmiset. Tämän vuoksi taikauskoisuus vähenee päivä päivältä nykymaailmassa.

Epäilyistään huolimatta pojat päättävät kokeilla tänäkin juhannuksena muutamia taikoja.

– Löylyjen yhteydessä voisimme vaikka kokeilla juosta pyllyt paljaina saunan ympäri. Toivotaan, että se unelmien prinsessa tulee vastaan.

Elvira Jakupovic
Eveliina Nyberg
Taru Toura

Ranskassakin palaa kokko

Juhannuksen juuret ovat Suomessa vahvat. Jokainen on varmasti käynyt juhannussaunassa ja katsellut kokon roihua, joten on helppo pitää juhannusta supisuomalaisena juhlana. Keskikesää juhlitaan kuitenkin ympäri maailmaa.

Haastattelimme ranskalaista nuorta Thomas Billonia ja brittiläistä Conor Pettersiä, kuinka he viettävät jussia omassa maassaan.

Ranskassa juhannus on yhtä tärkeä juhla kuin Suomessa, mutta brittiläisessä kulttuurissa keskikesä ei ole virallinen juhlapäivä.

– Keskikesänpäivänä menemme vain ystävien kanssa kaupunkiin hengailemaan ja ottamaan aurinkoa. Jokunen konsertti saatetaan järjestää, mutta mitään erikoista ei välttämättä tapahdu, Conor valaisee.

– Me sytytämme Ranskassa suomalaisten tavoin juhannusaattona kokon, jonka alkuperäinen tarkoitus on ollut auringonjumalan palvonta. Silloin syömme mahamme täyteen hyvää ruokaa ja vähän alkoholiakin kertyy varmasti suoniin, vinkkaa Thomas.

Vaikkakin ranskalaisten juhannuksenviettotavat muistuttavat paljon suomalaista tapaa juhlia, on Thomasin jussijuhla yhteisöllisempää.

– Kun suomalaiset vihtovat perheidensä kanssa pienessä saunassa keskellä metsää, me kokoonnumme sukulaistemme ja ystäviemme kanssa sankoin joukoin kaupunkiin juhlimaan rankasti. Jokaisessa kaupungissa on omat bileensä joissa ihmiset kuuntelevat hyvää musiikkia ja tanssivat railakkaasti.

– Toivoisin hieman juhlallisempaa viettotapaa, Conor myöntää.

– Saunaa voisi jopa kokeilla, hän naurahtaa.

Elvira Jakupovic
Eveliina Nyberg
Taru Toura

Kukunta kertoo paljon

”Jos ei heilaa helluntaina, niin jono juhannuksena.”

Tässä valistamme teitä, te sivistymättömät pennut. Kokeilepa näitä vielä tänä iltana niin löydät unelmiesi heilan.

Tulevan puolisonsa näkee, kun menee istumaan alasti kivelle kosken keskelle.

Kun juhannusaattona juoksee seitsemän kertaa pihan suurimman kiven ympäri, on tuleva puoliso kivellä, kun sinne myöhemmin yöllä palaa.

Tyttöjen kannattaa juhannusyönä kuunnella käen kukuntaa. Käen kukuntojen lukumäärä kertoo kuinka monta vuotta menee tulevan puolison löytymiseen. Jos ei kuku lainkaan, niin pääsee jo samana vuonna naimisiin.

Juhannusyönä tulee mennä kolme kertaa muutetun talon katolle. Jos kuulet soittoa tulevaisuudessa sinua odottavat häät, lapsen itku taas ennustaa lapsia ja lautojen kalina tai vasaran nakutus kuolemaa.

Juhannusaattona peruuta peppu paljaana halkopinoa päin. Se halko johon ensimmäisenä osut, kertoo tulevasta kumppanistasi. Jos halko on kokonainen saa kumppaninsa kokonaan itselleen, halkaistu halko taasen ennustaa varattua kumppania.

Jos kuitenkin vietät juhannuksesi kaupungissa voit kokeilla myös tätä modernimpaa kikkaa:

Juokse kaupungin kaduilla alasti, niin poliisisetä tulee varmasti jossain kadunkulmassa vastaan.

Elvira Jakupovic
Eveliina Nyberg
Taru Toura

VIIKKO 24/2010

15.7.2010

Pääjuttu

Tarjolla ihannelomia netin kilpailuista

Ah, Suomen suvi... Kylmiä kelejä ja sadepäiviä. Monet varmasti haikailevat reissuun lähtemistä: toiseen kaupunkiin, ulkomaille, festareille. Vaihtoehtoja lomapäiville löytyy ja tarjontaa on paljon, mutta opiskelijan ikuinen ongelma astuu jälleen kuvaan: raha.

Nyt kannattaa kuitenkin yhdistää hyöty ja huvi. Käy sadepäivänä tietokoneen ääreen, ota näppäimistö käteen, ja osallistu seuraaviin nettikilpailuihin.

Hyvällä tuurilla saatat vielä päästäkin sadetta karkuun ulkomaille – tai voit voittaa lipun lempifestareillesi. Näin säästät rahaa ja saat tekemistä sateisiin lomapäiviin!

Äkkiä reissuun: www.ray.fi. Voit voittaa 1000 euron matkalahjakortin vastaamalla kolmeen kysymykseen Pajatso-peleistä.

www.lomailunsm.fi. Finnmatkat järjestävä Kyproksella lomailun SM-kisat, johon voit osallistua nettisivuilla.

www.arlaingman.fi/luonto. Arvonnassa voi voittaa viikon loman maatilamajoituksen täysihoidossa neljälle.

www.viroweb.fi. Viron matkailusivusto järjestää joka kuukausi kilpailun, jossa palkintona majoituspaikka Virossa hienouksineen.

www.tele.fi/kuumailmapallo. Ilmoittamalla omat tietosi osallistut arvontaan, jossa pääpalkintona kuumailmapallo-lento kahdelle.

www.voice.fi/kilpailut. Radiokanavan nettisivuilla on mieletön määrä erilaisia kilpailuja, palkintoina esimerkiksi matka Lontooseen – tai Naantaliin.

Festareille rokkaamaan: www.ruisrock.fi. Ruisrockin nettisivuilla on linkkejä kilpailuihin, joissa voit voittaa jopa V.I.P.-liput Turun rokkifestareille.

www.ilosaarirock.fi. Voita liput Joensuussa heinäkuussa pidettävään Ilosaarirockiin!

www.jurassicrock.fi. Festareiden nettisivuille ilmestyy myöhemmin kilpailu, jossa voi voittaa liput paikan päälle.

www.ankkarock.fi. Nettisivuilta löytyy kilpailuja lippujen voittamiseksi.

www.tele.fi/ajankohtaista/festarisankari. Hae festarisankariksi ja pääse Ruisrockiin ja Ilosaarirockiin ilmaiseksi!

www.voice.fi/kilpailut. Voicen nettisivuilta voit voittaa liput ainakin The Voice Juhannus –festareille, jotka järkätään juhannusviikonloppuna Himoksella.

www.ylex.fi. YleX on yhteistyökumppani monien festareiden kanssa, ja radiokanavan nettisivuilta löytyy aina sopivasti ennen festariviikonloppua kilpailuja lippujen voittamiseksi.

www.fosters.fi. Fosters jakaa festarilippuja heinäkuun festareille Rantajameihin, Tammerfesteille ja Down By The Laituriin.

Onnea kilpailuihin! Jos onnetar ei suosikaan sinua, ehkä kannattaa tyytyä rehelliseen työntekoon ja oman rahan käyttöön… Aina saa kuitenkin unelmoida!

Saara-Miira Kokkonen

Maailman tyttöjen työnteko on vähentynyt

Suurin osa tytöistä työskentelee kodeissa palkatta. Lapsityöläisten liike ajaa pienten työntekijöiden oikeuksia.

Maailman tyttöjen työnteko on vähentynyt, mutta edelleen noin 215 miljoonaa lasta tekee töitä. Kaikki lasten tekemä työ ei kuitenkaan ole pahasta, sanovat työtä tekevät lapset itse.

Yhä harvempi tyttö maailmassa ajautuu lapsityöläiseksi. Vuonna 2008 maailman tytöistä lapsityöläisiä oli noin 87,5 miljoonaa. Vielä neljä vuotta aiemmin vastaava luku oli lähes 103 miljoonaa.

Luvut ovat peräisin Kansainvälisen työjärjestön ILO:n tuoreista tilastoista.

ILO:n mukaan lapsityöläisten määrä kuitenkin vähenee nyt hitaammin kuin aikoihin: Lapsityöläisiä on edelleen yli 215 miljoonaa. Vuonna 2004 määrä oli yli 222 miljoonaa.

Suurin osa, lähes 70 prosenttia, maailman työtä tekevistä lapsista työskentelee kodeissa palkattomina työntekijöinä.

Niin teki ennen myös togolainen Benjamine Agbodjan, 19. Lapsityöläisten liike ajaa pienten työntekijöiden oikeuksia.

Agbodjan työskenteli vuosia setänsä kotiapulaisena ja lastenvahtina itsensä ikäisille lapsille. Hän teki kotityöt, pesi lapset ja puki heidät joka aamu ennen kouluunlähtöään.

Nyt Benjamine toimii aktiivisesti Afrikan lapsityöläisten liikkeessä AMWCY:ssä.

Liikkeen tavoitteena on parantaa lapsityöläisten asemaa – ja puhua myös sen puolesta, ettei kaikki lasten tekemä työ ole pahasta.

– Me, yhdessä ILO:n, hallitusten ja muiden toimijoiden kanssa olemme lapsityön pahimpia muotoja ja lasten työn hyväksikäyttöä vastaan, sanoo senegalilainen 22-vuotias Awa Niang, AMWCY:n aktiivi ja entinen lapsityöläinen hänkin.

Niang puhui AMWCY:n puolesta ILO:n toukokuisessa lapsityötä käsitelleessä kokouksessa Hollannin Haagissa.

– Toivon kuitenkin, ettei lapsityön pahimpia muotoja sekoiteta meidän työhömme, josta voi olla meille hyötyä, hän jatkaa.

Osa alaikäisistä työskentelee vapaasta tahdostaan, osa kokee oppivansa työssä itselleen hyödyllisiä taitoja.

Lähitulevaisuudessa köyhien maiden kehitys ja turvallisuus ovat yhä voimakkaammin riippuvaisia toisistaan. Plan Suomi Säätiö on sitä mieltä, että tasa-arvokysymyksen edistämisen on oltava keskeinen osa kehityspolitiikan rauhanvälitystoimintaa ja kriisinhallintaa.

Tässä onnistutaan vain, jos suhtautuminen tyttöihin muuttuu.

– Tytöt eivät ole vain uhreja, vaan heidät on otettava mukaan päätöksentekoon. Tytöt ja naiset turvaavat konfliktin joka vaiheessa perheen – erityisesti lasten – arjen, korostaa Plan Suomen pääsihteeri Riitta Weiste.

Plan vaatii, että myös tyttöjen koulutus huomioidaan turvallisuutta koskevassa kehityspolitiikassa.

Nuorten ja varsinkin tyttöjen ammatillisen koulutuksen tukeminen on tehokkaimpia tapoja ohjata konfliktista toipuvaa tai konfliktille altista maata kohti kestävää rauhaa ja kehitystä.

– Toivomme, että Suomen hallitus panostaa tähän innovatiiviseen ja uudenlaiseen lähestymistapaan. Se lisää politiikkamme tehokkuutta ja profiloi maatamme vahvaksi kansainväliseksi toimijaksi, Weiste sanoo.

Plan Suomi ja kansainvälinen Plan vaativat huomiota kehitysmaiden tyttöjen ja nuorten naisten asemalle Koska olen tyttö -kampanjalla, joka parantaa maailman köyhimpien tyttöjen oloja ja antaa heille taitoja ja valmiuksia hyvän elämän rakentamiseen.

Jaana Puustell

KOLUMNI

Hieno maa, Suomi

Mitä näytettävää Suomessa on ulkomailta tulleelle vieraalle? Toisin sanoen, mitä siitä kertoisin ja kysyjille vastaisin?

Ulkomaanmatkaaja huomaa varmasti kertomattakin siniset taivaat, valkeat kesäyöt, kirkkaat vedet ja puhtaan ulkoilman, eikä ison kaupungin kasvattia kehtaisi jokaisessa ryteikössä pyörittää.

Luulee vielä, ettei Suomessa muuta tehdäkään, rytistellään pöpelikössä ja mennään hikiseen huoneeseen välillä istumaan.

Eikä eksentrisyys siihenkään lopu, sillä siellä hikihuoneessa sitten vielä mätkitään toisiaan oksakimpulla kuin viimeistä päivää.

Hullujen suomalaisten karamellit ovat suolaisia, ja muidenkin perinneherkkujen maistamiseen vaaditaan karaistuneen kulinaristin hermoja: itsesuojeluvaisto haraa vastaan, kun lautaselle lapataan jotain mudan ja lannan sekoituksen näköistä erikoisherkkua.

Entäpä ne kuuluisat suomalaiset käytöstavat? Ruokapöydässä ei juurikaan puhuta, jos nyt edes pöydän ääressä aterioidaan. Ihmiset vetäytyvät metsien keskelle mökeilleen karkuun muita ihmisiä ja ajankuluksi voidaan viskellä Nokiaa. Saappaita tai puhelimia, se ja sama.

Taas suomalaiset hämmästyttävät ulkomaan vierasta. Eukko tempaistaan olkapäille ja esteradalle, palkinnoksi akan painosta maltaista.

On kenties myönnettävä, ettei Suomi kulttuurillisesti kenties vastaa Keski-Euroopan maita. Myönnytyksenä huomattakoon, ja vieraalle huomautettakoon, että Suomi omana maanaan on varsin nuori, eikä täällä pohjoisen kylmässä kukaan ole joutanut temppeleitä rakentamaan ja balettia vääntämään, kun on pitänyt sitä saunaa lämmittää.

Suomi ei ehkä ole kulttuurinnälkäisen metropoliitin ykkösmaa, mutta useimmista ihmisistä saa tempaistua esille sisäisen suomalaisen. Sillä yllättävän moni voi innostavassa seurassa innostua takapajuisesta Suomesta ja sen kajahtaneesta kulttuurista.

Miksipä ei, onhan säässä kuin säässä grillaava suomalainen hauska kuriositeetti ja kuka tahansa osaa arvostaa hyvän saunan löylyjä. Suomen valttikortti onkin sen takapajuisuus, sillä se erottuu Euroopan muista maista.

Suomi ei röyhistele ja pöyhkeile, vaan menee nakuna saunaan ja iskee rehellisesti nyrkillä silmään.

Hieno maa, Suomi.

Nina Hirvonen
Allekirjoittanut on tempaissut sisäisen suomalaisen esiin.

VIIKKO 23/2010

15.7.2010

Pääjuttu

Suosittu kirja naamoja täynnä

Facebookin virtuaalitodellisuus tarjoaa myös erinäisiä sangen addiktoivia pelejä. Facebookin suosiolle on monta syytä.

Facebook on yksi maailman nopeimmin kasvaneista ilmiöistä. Lokakuussa 2007, jolloin Facebook alkoi varsinaisesti tulla suuren yleisön tietoisuuteen Suomessa, käyttäjiä oli maailmanlaajuisesti noin 58 miljoonaa.

Tällä hetkellä sillä on jo yli 500 miljoonaa käyttäjää. Puoli miljardia enemmän tai vähemmän aktiivista käyttäjää kertoo jotain siitä kuinka valtavan suuri ilmiö Facebookista onkaan tullut.

Facebookin suosiolle löytyy useita syitä. Ensinnäkin se on ilmainen, joten kynnys liittyä on matala. Lisäksi sen perusidea, luo profiili, lisää halutessasi kuvia ja ota yhteyttä ihmisiin, on hyvin yksinkertainen.

Useat eri ikäluokat käyttävätkin sitä, sillä palvelu on hyvin helposti lähestyttävä, eikä samalla tavalla ikäluokkaleimautunut kuin vaikkapa IRC-galleria. Kaikki vauvasta vaariin voivat liittyä, pitää yhteyttä ystäviinsä tai vaikkapa kertoa päivän kuulumiset.

Juuri miniblogin pitäminen, lyhyiden viestien kirjoittaminen omalle ”seinälle” josta lisäämäsi kaverit voivat lukea ne, on Facebookin pohjaideana. Ihmiset voivat kertoa ajatuksiaan, kuulumisiaan tai muuta enemmän tai vähemmän tärkeää seinällään ja muut ihmiset saavat kommentoida tai ”tykätä”, eli näyttää virtuaalipeukkua universaalina hyväntahdoneleenä.

Useiden eri ikäluokkien liittyminen palveluun on tuonut mukanaan erikoisen ilmiön. Tietokonepelien pelaajista tulee ensimmäisenä mieleen myöhäisteini-ikäinen finninaamainen pojankloppi, mutta tällä hetkellä tietokonepelejä käyttävät eniten noin 30-vuotiaat naiset.

Facebookin virtuaalitodellisuus tarjoaa nimittäin myös erinäisiä sangen addiktoivia pelejä. Voit esimerkiksi virtuaaliviljellä omalla pienellä tilallasi Farmvillessä tai pitää yllä omaa mafiaasi. Facebook- pelit ovatkin ohittaneet suosiossa muun muassa World of Warcraftin.

Facebookissa on useita hyviä puolia. Sen avulla voi helposti pitää yhteyttä ystäviin, ja myöskin seurata esimerkiksi mitä vanhoille ala-asteaikaisille ystäville kuuluu. Siinä on myöskin reaaliaikainen chat- mahdollisuus.

Palvelu on kuitenkin saanut myös paljon kritiikkiä. Yleisellä tasolla löytyy aina niitä, jotka vastustavat uusia suosittuja ilmiöitä periaatteen vuoksi. Kritiikille on kuitenkin todellisiakin perusteita. Facebookin tietoturvasuoja on varsin huono.

Palvelu noudattaa Yhdysvaltojen tietoturvalakia, toisin sanottuna kaiken tiedon jota sinne suollat luovutat periaatteessa Facebook- yhtiölle. Yhtiö on joustanut siitä, että informaatio ei enää säily siellä loputtomiin. Palvelun käyttäjät saavat nykyään myöskin määritellä paremmin kuka saa nähdä heidän päivityksiään tai kuviaan.

Valitettavan harva käyttäjä tietää tästä, ja varsin usein kuka tahansa voi nähdä toisten tilanpäivityksiä, jotka voivat olla hyvinkin arkaluontoisia.

Toinen sangen arkaluontoinen asia liittyy siihen, että Facebook on kaikenikäisten käytössä. Useissa perheissä nimittäin sekä vanhemmat että lapset ovat Facebook-käyttäjiä.

Tästä seuraa usein kiusallisia tilanteita vanhempien kommentoidessa lastensa tilanpäivityksiin tai lähetellessä kiusallisia viestejä lapsensa seinälle.

Lapset taas nalkittavat itse itsensä lisätessään dokailukuviaan tai muita sangen arkaluontoisia tiedonjyväsiä yleiseen tietoisuuteen, josta vanhemmat - jotka todellakin kyyläävät palvelun avulla lapsosiaan – ne huomaavat.

Facebook onkin palvelu, jota kannattaa käyttää järkevästi. Itsestään ei kannata paljastella turhia, eikä Facebookia kannata ottaa liian vakavasti. Yksi Facebookin tarjoamista ominaisuuksista on erinäiset testit, sekä muistiinpanojen, toisin sanottuna useimmiten erinäisten kyselyjen, tekeminen ja täyttäminen. Testit ja muistiinpanot tarjoavat mukavaa viihdettä ja ajanvietettä, ja jos ne ottaa huumorilla, esimerkiksi vaikkapa milloin kuolet- testi, ne ovat varsin mukavaa, harmitonta hupia. Esimerkiksi useissa kyselyissä kysytään hyvin henkilökohtaisiakin kysymyksiä, ja kannattaakin miettiä, kuinka tosissaan ja rehellisesti niihin haluaa vastata.

Aleksanteri Valkonen
Kirjoittaja tunnustaa olevansa addikti.

KOLUMNI

Tiedot jakoon maailmalle

Facebookin tietoturvariskit, niistä ei ole kukaan välttynyt kuulemasta. Viime aikoina näistä epäkohdista on ollut puhetta kaikissa medioissa puskaradiosta iltapäivälehtiin.

Kritiikki Facebookia kohtaan kärjistyi toukokuun lopun niin kutsuttuun Eroa facebookista-päivään, jolloin kymmenet tuhannet ihmiset ympäri maailmaa lopettivat kyseisen palvelun käytön juurikin näitä tietoturvariskejä ja yksityisyyden loukkaamista kritisoidakseen.

Mielestäni vaahtoaminen näistä tietoturvariskeistä, vaikka joissain määrin aiheellista onkin, meni yli jo aikapäiviä sitten. Eiköhän jokaisen naamakirjaan liittyvän kuuluisi itse tajuta, että minkälaista tietoa on terveellistä julkaista koko maailman nähtäväksi.

Itse en käytä Facebookia, mutta se ei johdu pelosta interaktiivisiin tunkeilijoihin tai yksityisyyteni loukkaamiseen. En vain koe tarpeelliseksi saada tietooni päivityksiä, joissa puolituttuni Anders ilmoittaa olevansa nälkäinen tai tehdä testejä tyyliin "KENEN KANSSA MENET NAIMISIIN TÄNÄÄN TAI HUOMENNA?!".

Kuitenkin Facebookissa on paljon hyviäkin puolia, jotka helposti unohtuvat sitä arvostellessa. Sitä paitsi mikäpä sosiaalinen media olisi täysin riskitön?

Vili Laakkonen
Kirjoittaja juo kahvinsa maidon ja sokerin kera.

Fb-Gallup

1. Kuinka kauan olet käyttänyt Facebookia?
2. Monta kertaa viikossa käytät?
3. Miksi liityit?
4. Mitä hyvää/huonoa Facebookissa on?

Kaisa Reinikainen
1. Puolitoista vuotta.
2.Joka päivä.
3. Olin Ranskassa ja kaikki ranskalaiset pakotti liittymään.
4. Hyvää, koska on helppo tapa olla yhteydessä ulkomaisiin kavereihin, kaikki on siellä ja huonoa, kun pitää miettiä mitä haluaa pelkkien kavereiden ja mitä perheen tietävän.

Juuso Kivijärvi
1. Noin vuoden.
2. Yhdestä kahteen kertaa päivässä.
3. Uteliaisuudesta.
4. Hyvää paljon kavereita, huonoa turhat sovellukset ja ryhmät.

Emma Laakkonen
1. Noin puoli vuotta.
2. Päivittäin.
3. Vaikutti kiinnostavalta.
4. Hyvää on, että voi jutella kauempana asuvien kaverien kanssa ja huonoa mainokset ja tyhmät testit.

VIIKKO 22/2010

15.7.2010

Pääjuttu

Valkolakkien juhlaa

”Pyydän teitä laittamaan ylioppilaslakin päähänne ylioppilastutkinnon suorittamisen merkiksi.”

Näitä sanoja on taas odotettu. Pian ne kaikuvat kymmenien tuhansien uusien ylioppilaiden korviin. On varmasti ikimuistoista kuulla oman rehtorinsa sanovan nuo sanat ja nähdä kun kaikki ystävät laittavat yhdessä lakit päähänsä.

Lakkiaiset ovat yksi niistä ainutlaatuisista tapahtumista, joita ei saa juhlia, kun kerran elämässä itse ollessa keskipisteenä.

Valkolakin eteen nähdään paljon vaivaa. Toiset enemmän, toiset vähemmän. Kolme vuotta lukiota, pohjanaan yhdeksän vuoden peruskoulutus on pitkä rupeama nuoren elämässä.

Ahkerointi kuitenkin palkitaan. Merkiksi ahkeruudesta jokainen ylioppilastutkinnon käynyt saa ylioppilastodistuksen ja sen vaaleanhohtoisen lakin. Sitä saa sitten juhlia niin sukulaisten kuin ystävienkin kesken.

Tänä keväänä ylioppineita on noin 30 tuhatta. Luku on suuri, vaikka koulukohtaiset ylioppilaiden määrät vaihtelevat alle kymmenestä kolmensadan pintaan.

Jotkut lukiot järjestävät lakitustilaisuuden oman koulun salissa, toiset kirkossa ja jotkut puolestaan tapahtumasaleissa, kuten Savonlinnasalissa. Oli lakitustilaisuus kuinka iso tai pieni tahansa, on se jokaiselle lakin saavalle hieno ja unohtumaton hetki.

Usein pohditaan sitä, mitä uudelle ylioppilaalle pitäisi ostaa lahjaksi. Perheenjäsenenä usein tiedetään mitä oma lapsi tai sisar tarvitsee. Jos lakitettava ei ole perheenjäsen, kaikista “turvallisin” lahjaidea on ruusun kanssa ojennettu kirjekuori, josta löytyy shekki tai käteistä.

Yleisesti ottaen ruusu ja shekki ovat varmin lahja, ellei lakin saavalla ole erityistä toivomusta. Omaan kotiin muuttava saattaa esimerkiksi toivoa astioita ja kattiloita, joku toinen puolestaan voi toivoa leivänpaahdinta.

Ei ole olemassa väärää lahjaa, mutta lahjan pitää olla huolella valittu, jotta se varmasti miellyttää saajaansa.

Suurin osa valkolakin päähänsä pistäneistä suuntaa yliopistoon tai ammattikorkeakouluun. Jotkut pitävät välivuoden töitä tehden ja tulevaisuutta miettien tai armeijassa ollessa.

Ne, jotka lukion sijasta valitsivat ammattikoulun, valmistuvat nyt ammatteihinsa. Mutta meitä lukiolaisia tuskin harmittaa, sillä me olemme tiemme valinneet, ja saaneet aikaa miettiä sitä, mitä todella haluamme tulevaisuudessa tehdä.

Joillakin meistä oma haaveammatti vaatii lukion käymisen, eikä ammattikoulusta olisi näin ollen ollut mitään hyötyä.

Itselleni lukion aloitus oli jännittävä kokemus, sillä en tuntenut ketään kunnolla. Nopeasti tutustuin yhteen perusryhmäläiseeni ja hänen kauttaan muihin. Ketjureaktio oli nopeaa ja ennen kuin huomasin, olin löytänyt uusia sydänystäviä. Ilman ystäviä lukio ei olisi mukavaa.

Ystävien avulla jaksaa kahdeksantuntiset päivät ja vielä kotimatkan ja läksytkin. Opettajat puolestaan ovat korvaamattomia. Itse kaikkein lämpimimmin opettajistani muistan psykologianopettajani Karin, historiaa opettaneen Jaron, äidinkielenopettajani Ullan, ruotsinopettajani Eijan sekä tietysti musiikinopettajani Merjan. Eikä rehtoria ja apulaisrehtoria saa unohtaa.

Nyt, kun tulisi jättää hyvästit opinahjolleni, on olo todella haikea. Jos olisimme ystäväni kanssa tienneet, kuinka lyhyen ajan vietämme lukiossa, ja että se on ehkä parasta aikaa ihmisen elämässä, olisimme käyneet lukion neljässä vuodessa.

Kolme vuotta on liian lyhyt aika, niin ystävien kuin oppivuuden kannaltakin. Nyt meidän lukion päättäneiden on aika jättää taaksemme kaikki tuttu ja turvallinen, väistyä syrjään nuorempien tieltä ja otettava suuri hyppy tuntemattomaan. Tulevaisuus on edessämme.

Krista Pellinen
Kirjoittaja on lauantaina onnellisesti ylioppinut.

KOLUMNI

Pyörä alle ja menoksi

Muistan kuinka pienenä pyöräillessäni kuvittelin ratsastavani mustalla, maailman nopeimmalla hevosella, Salamalla. Salaman selässä mentiin ties kuinka monta kertaa kerrostalon ympäri ja tietenkin mahdollisimman kovaa vauhtia.

Monesti lopputuloksena olikin sitten laastari vähintään yhdessä polvessa, mutta joskus laastarin saattoi löytää sekä molemmista polvista että kyynärpäistä.

Olen ollut siis jo pienestä pitäen innokas pyöräilemään ja yksi kevään kohokohdista on ehdottomasti siirtää pyörä varastosta pihalle ja hypätä satulan selkään ensimmäistä kertaa pitkän talven jälkeen. Polkupyörästä on tullut niin suuri osa kesää, etten varmaan enää pärjäisi kesäisin ilman sitä.

Pyöräily on helppo ja halpa tapa liikkua paikasta toiseen ja kaiken lisäksi pyöräillessä saa liikuntaa sekä raitista ulkoilmaa. Pieniä matkoja voi taittaa pyörällä jopa autoa nopeammin, eikä sen parkkeeraamisessakaan ole ongelmia.

Toisinaan kummastelenkin niitä ihmisiä, jotka eivät harrasta pyöräilyä. Itse nautin pyöräilystä niin paljon, että kesäisin tulee harvoin lähdettyä minnekään ilman pyörää. Tietysti pitemmät matkat kulkee mieluummin autolla, mutta jos sää suosii ja kuntoa riittää, niin miksei vaikka pyörälläkin.

Pyöräily kaiken lisäksi virkistää mieltä, varsinkin kun sää on mitä parhain pyörällä ajoon. Kouluun herätessä olo on monesti väsynyt, mutta kouluun pyöräillessä piristyy nopeasti ja jos ei, pystyy pyörällä pelkästään valumaan melko paljon, jolloin silmiään voi varovaisesti vielä hieman lepuuttaa (kunhan kukaan ei näe…).

En ole ikinä omistanut mitään uutta hienoa polkupyörää, mutta toisaalta en ole tarvinnutkaan. Käytetty, suhteellisen hyvin toimiva pyörä riittää vallan mainiosti peruskäyttöön. Oman vanhan polkupyöräni pienet viat ärsyttävät toisinaan, mutta niin pitkään kuin renkaissa ilmaa riittää, eivät pikku viat menoa haittaa!

Lumen ja jään peittäessä taas maanpinnan on pyörän aika siirtyä takaisin varastoon odottamaan seuraavaa kevättä. Kestää aina hetki totutella varaamaan enemmän aikaa matkoihin, jotka on kesän aikana tottunut kulkemaan hetkessä pyörällä kävelyn sijaan. Onneksi seuraavaan talveen on kuitenkin vielä aikaa ja nyt voi ottaa kaiken ilon sekä hyödyn irti pyöräilemisestä!

Alina Stavén
Kirjoittajan mielestä pyörä on mitä mainioin menopeli

VIIKKO 21/2010

15.7.2010

Pääjuttu

Ja hymyä, kiitos!

Kun lämpömittari näyttää kahtakymmentä astetta pitkän ja pimeän talven jälkeen, ei kaduilla näy happamia naamoja. Hymy on herkässä.

Kuusivuotias Julius Kilkki nauttii kesästä. Hän iloitsee uimisen ja pyöräilyn lisäksi kaverien seurasta ja pallon potkimisesta. Surulliseksi hänet saa vain se, kun kaveri joutuu lähtemään pois pihalta.
Vuorokauden- ja vuodenajat vaikuttavat mielialaan. Hymyilevä torimyyjä Kaija Ahonen kertoo aamun olevan paras vuorokauden aika.

– Jos aamulla on jokin epämiellyttävä asia, niin se seuraa koko päivän ja pitää sinnitellä. Kun aamu on hyvä, ei päivän aikana tapahtuvat ikävät asiat harmita niin paljon, Ahonen kertoo.

Iloiseksi hänet tekee se, kun kauniina kesäaamuna saa herätä terveenä.

– Ja kun saa nyreän asiakkaan iloiseksi vaikkapa vitsillä.

Myönteinen ajattelu on terveellistä. Se vähentää stressihormonien määrää ja vaikuttaa jopa fyysiseen terveyteen.

Iloisuus on muutenkin hyvästä. Kun on pahalla tuulella, voi surut yrittää karkottaa pakottamalla itseään positiivisuuteen ja hymyilemään.

Nauraminen saakin Anni Kiiskisen, 17, hyvälle tuulelle.

Kiiskinen on keväisin positiivinen, kun aurinko paistaa ja lumet sulavat. Hän kertoo olevansa iloisempi iltaisin.

– Mutta silloin kyllä voi ajatella negatiivisia asioita enemmän, Kiiskinen toteaa.

Toisaalta aina ei tarvitse olla positiivinen. Surut ja huonon tuulen saa näyttää. Tutkimusten mukaan hyväntuuliset ihmiset eivät edes ole kovin kriittisiä.

Omaa iloisuutta ei kuitenkaan voi aina näyttää. Kaksitoistavuotiaat Lotta Pöyry ja Ida Hulkko sanovat, että kaverin tarvitessa apua murheissaan omaa hyvää fiilistä ei kannata näyttää. Kiiskinen on samaa mieltä.

– Jos kaikki muut on allapäin, niin silloin ei, Kiiskinen tiivistää.

Myöskään virallisissa ja vakavuutta vaativissa tilanteissa, kuten hautajaisissa ja yleensäkin kirkossa, hyvää mieltä ei saisi näyttää.

– Voihan sitä olla äänettömästi iloinen, sillä tavalla sisäisesti, Ahonen sanoo.

Ilo tarttuu kuitenkin helposti. Ehkä huonotuulista kaveria voisi yrittääkin piristää hymyilemällä ja olemalla itse iloinen.

Ympäristö vaikuttaa mielialaan. Tuomo Juutilainen, 15, on positiivisempi silloin, kun on puhdas ja saasteeton luonto. Myös Hulkko ja Pöyry iloitsevat roskattomassa ympäristössä.

– Jos on synkkää ja pimeää tai loskaa, niin se vaikuttaa mielialaan, Pöyry toteaa.

Kiiskiseen ja Santeri Hassiseen, 16, vaikuttaa muiden ihmisten käyttäytyminen.

– Itteeni vaikuttaa se, miten mua kohtaan käyttäydytään. Jos ollaan tökeröjä, niin siitä tulee huono fiilis, Kiiskinen sanoo.

Myönteinen elämänasenne yleensä toteuttaa itseään. Jos odottaa jotain tulevaa tapahtumaa innolla, käyttäytyy itse tilanteessakin positiivisemmin.

Marika Parkkinen
Kirjoittaja opiskelee Mikkelin Yhteiskoulussa.

KOLUMNI

Homo!

Vielä koulutuslaitoksen villissä lännessä eli yläasteella ollessani yleisimpiin haukkumisen alalajeihin kuului yleinen hintittely. Mutta lukioon siirtyessäni tapahtui suorastaan heroiinihuuruisen maaginen muutos: yleistä nälvintää ei esiinny! Tai jos tarkkoja ollaan, niin kyllä pientä kettuilua saattaa aika ajoin kuulua, mutta se on muuttunut ironisen sävyiseksi ja alatyylisyys on hävinnyt.

Totta kai tällainen semiradikaali muutos sai miettimään, mikä sen aiheuttaa. Sujautettiinko ruoka-annoksiin jotain suolaa vahvempaa? Ehkäpä. Vai oliko kaikki sittenkin iloista koomaunta? Vielä todennäköisempää. Mutta täysjärkisempää vastausta miettiessäni päättelin seuraavaa.

Homottelussahan on kyse toisen seksuaali-identiteetin kyseenalaistamisesta esittämällä väite hänen kuulumisestaan seksuaaliseen vähemmistöön. Lukioikäinenhän tietenkin tietää tämän ja tajuaa samalla, että tämä menettelytapa on liiallisen käytön takia menettänyt kokonaan provosoivan vaikutuksensa. Tämä johtaa avoimen homottelun loppumiseen.

Vanhan systeemin heikkoudet tajutessaan lukioikäinen kehittää uuden käytäntötavan, jossa homottelua ei ilmaista sanallisesti lainkaan, jolloin henkilö siis sanattomasti sanoo kohteen olevan hetero, mitä ympärillä olevat eivät tosissaan niele kuten eivät homoksi väittämistäkään. Tällä tavoin lukioikäinen voi siis sanattomasti homotella kaikkia ympäristössään olevia ilman minkäänlaista kiinnijäämisen pelkoa!

Mutta niille ihmisen toukkavaihetta eläville, vielä hintittelyä harrastaville voin antaa yhden pienen neuvon. Tarkista aina edellä mainittua toimintaa harrastaessasi, että liikut alle viiden hengen porukassa, koska tutkitusti 80 prosenttia homofoobikoista yrittää vain peitellä omaa seksuaalista suuntautumistaan…

Ville Purhonen
Kirjoittaja opiskelee Mikkelin Yhteiskoulussa.

VIIKKO 20/2010

15.7.2010

Pääjuttu

10 ohjetta kesiksen odotukseen

Viimeiset kouluviikot voivat olla melkoista kärsimystä. Aurinko paistaa ja hellettä pukkaa, kyllä elämä hymyilee! On vaikeaa muistaa, milloin viimeksi olisi ollut jo toukokuussa tällaisia säitä.

Tuntuu kuin olisi kesälomalla – paitsi ettei vielä ole. Monet koululaiset joutuvat istumaan koulun penkeillä vielä 2 viikkoa ennen suvivirren soittamista. Koulunkäyntiin on vaikea keskittyä auringon lämmittäessä ulkona, ja läksytkin houkuttelevat vielä normaalia vähemmän.

Tässä 10 vinkkiä kestää viimeiset kymmenen päivää koulussa – yksi jokaiselle päivälle!

1. Ajattele, että hellesää on ahdistavaa. On painostavan kuuma ja hiki virtaa (ja haisee.) Nahka palaa ja näin joka paikkaan särkee. Hyvässä tapauksessa nappaat vielä auringonpistoksen, koska olet unohtanut hatun kotiin.

2. Jos ensimmäinen vinkki ei toimi, muista että nyt on vasta toukokuu. Lämpimiä kesäsäitä on luvassa hyvällä säällä syyskuun alkuun asti. Sinulla on paljon aikaa loikoilla auringossa ja nauttia helteistä!

3. Lämpimillä säillä tekee aina mieli mennä rannalle ja uimaan. Mutta järvivesi on vielä kylmää, joten rannalla loikoilu ei ole kovin mielekästä tuulen tuodessa kylmyyttä vedestä. Eikä uimaankaan voi mennä niin kylmään veteen.

4. Koulussa istuessasi voit miettiä sitä rahamäärää minkä säästät. Jos et olisi koulussa, olisit todennäköisesti jo ostanut monta jäätelöä, hieman viilentävää limpparia sekä jotain syötävää ollessasi ulkona etkä kotona tutun ja turvallisen jääkaapin äärellä. Koulunkäynti kartuttaa siis säästöjä!

5. Koulunkäyntiin panostus viimeisillä viikoilla voi myös tehdä vaikutuksen opettajiin. Muiden haikaillessa ulos – ja mahdollisesti lintsaillessa – sinä voit näyttää opettajille olevasi ahkera oppilas viimeiseen asti. Ehkäpä päättötodistuksen numerotkin nousevat…

6. Erotut joukosta, kun vietät aikaasi sisätiloissa – muiden ruskettuessa ulkona, sinä oletkin rohkeasti kalpea ja erotut eduksesi. Voit jopa tällä keinolla bongata itsellesi myöhemmin kesäheilan.

7. Jos et kuitenkaan halua olla kalpea, vietä koulupäivän jälkeen koko loppupäivä ulkona. Tee kotisi takapihalle kunnon puuhakeskus viltin päälle: läksyt hoituvat helposti auringossa maaten, ja kannettavan tietokoneen kanssa voit samalla surffailla netissä sekä ruskettua.

8. Kamoon, on vain 15 päivää loman alkuun! Monet kesät ja lomat ovat vielä edessä, joten turha surkutella tämän kesäloman alkamisen myöhäisyyttä.

9. Vanha kunnon ajattelutapa voi myös toimia: hyvää kannattaa odottaa.

10. Keksi oma keino kestää tuskaa:

Saara-Miira Kokkonen

KOLUMNI

Hiljainen hetki

Näin kevään lopulla on hyvä pysähtyä ottamaan kesä ja aurinko vastaan. Vietä hetki hiljaa. Kuuntele. Mitä kuulet?

Ensin kuulet varmaankin hiljaisuuden. Mutta kun höristät korviasi, voit erottaa hiljaisuudesta ääniä. Niin tuttuja, mutta silti jotenkin erilaisia. Ötököiden surinaa, lintujen laulua. Autoja ja lasten leikkejä pihalla. Musiikkia ja naapuripojan bileitä.

On niin paljon ääniä, jotka viestivät kesän tulosta. Vaikka kuulisit kyseisiä ääniä ympäri vuoden, ne ovat silti kesän kynnyksellä aivan kuin uusia. Joululaulut muuttuvat kesähiteiksi ja hyönteiset valloittavat luonnon.

Äänet muuttuvat vuodenaikojen mukaan ja vuodenajat värittävät äänet omalaatuisiksi. Talvella kuuntelemasi hiljaisuus on täynnä talven ääniä, mutta kesän hiljaisuudessa on vain kesän ääniä. Hiljaisuus on siis luontoäidin ääni.

Ihmisten pitäisi kuunnella luontoa ja sen hiljaisuutta. Itse asiassa hiljaisuus on suurin ääni. Miten voit kuulla hiljaisuuden ääniä, jos itse huudat kovalla äänellä? Vasta kun suljet suusi, voit kuulla muita ääniä. Kun hiljennät kaikki itse aiheuttamasi äänet, kuten musiikin tai auton, voit kuulla hiljaisuuden äänen. Kaiken sen, mitä luontoäiti puhuu.

Nyt pysähdy ja kuuntele. Kuuntele tarkkaan. Mitä sinä kuulet?

Krista Pellinen
Kirjoittaja pysähtyy usein kuuntelemaan hiljaisuuden ääniä.

VIIKKO 19/2010

15.7.2010

Pääjuttu

Ei nappaa?

Tapitamme almanakkaamme silmät suurina huomatessamme, että koulua on jäljellä enää vajaa kuukausi. Hymy leviää pyllyyn, kun mielemme valtaavat lukemattomat kesäsuunnitelmat.

Mutta kauhistukseksemme tajuamme, että unelmakesästämme puuttuu yksi olennainen asia: kuka meille ostaa mansikkajäätelöä, kenelle esittelemme uusia kesämekkojamme ja kenen avoauton kyydissä hulmuavat hiuksemme?

On aika löytää kesäheila.

Saamme Mikkelin Yhteiskoulun oppilailta roppakaupalla hyviä iskuvinkkejä, joita aiomme luottavaisin mielin kokeilla seitsemän päivän ajan.

Ensimmäinen päivä:

Hiukset on nyt kiharrettu ja huulet punattu. Olemme valmiita lähtemään Mikkelin yöhön katsastamaan mahdollisia miesehdokkaita.

Iltaa varten olemme opetelleet ulkoa muutamia tehokkaita iskurepliikkejä, kuten sulla taitaa jalat olla aika kipeet, koska oot juossu mun ajatuksissa koko päivän.

Karu totuus iskurepliikkien tehottomuudesta läsähtää kuitenkin päin naamaa, kun lipevän näköinen kaveri yrittää vikitellä meitä kysymällä maistuuks mun kieli jotenkin hassulle? Kun emme osaa vastata pojalle mitään, hän siirtyy seuraavaan naisseurueeseen naurujemme saattelemana.

Vettä väkevämpää nauttineita kolleja olisi kyllä helppo kalastella, mutta pysyvää kesäromanssia emme usko heistä löytyvän, joten lähdemme kotiin miettimään uusia metsästysstrategioita.

Toinen päivä:

Eilisen biletyksen jälkeen kotisohvalla loikoilu kuulostaa houkuttelevalta ajatukselta. Ylistämme tietotekniikan jaloa kehitystä, kun keksimme, että yhtä hyvin voimme löytää kesäromanssin tietokonepöydältä käsin kuin tanssilattialtakin.

Suuntaamme Deitille.fi -sivustolle ja luomme itsellemme charmikkaan ja boheemin profiilin. Eiköhän pian ala treffikutsuja sadella.

Lähetämme myös NRJ:n aamupojille viestiä ja pyydämme heitä purkamaan ongelmiamme. Jätämme radion auki ja jäämme täpinöissämme odottamaan Anssin ja Rennen hyviä vinkkejä.

Kolmas päivä:

Jo kolme päivää on kulunut ja olemme edelleen sinkkuja. Emme pysty keskittymään matematiikantunnilla trigonometrisiin funktioihin, joten keksimme mielenkiintoisempaa ajanvietettä.

Yritämme saada kirjeenvaihtokaveria tutuin ala-aste menetelmin kätkemällä viestin pulpetin alle. Toivottavasti joku komistus löytää sen ja tarttuu syöttiin.

Romanttisista komedioista löytyy monia käyttökelpoisia keinoja, kuinka löytää se oikea. Leffoissa tytön tiputtaessa pinon papereita lattialle, kumartuu aina komea nuorukainen niitä nostamaan. Heidän käsiensä hipaistessa toisiaan rakkaus roihahtaa välittömästi.

Huomaamme kuitenkin, että sama ei välttämättä toimi tosimaailmassa, kun vastaantuleva poika ei olekaan se unelmiemme rohkea ritari.

Auttamisen sijaan poika sopertaa vain jotakin epämäärästä ja poistuu tylysti paikalta.

Neljäs päivä:

Aurinko paistaa, eikä taivaalla näy pilvenhattaraakaan, joten mikä olisikaan parempi paikka kesäheilan metsästykseen kuin jäätelökioski.

Silmän vinkkaamista ja kulmakarvojen kohottelua on harjoiteltu ahkerasti peilin edessä, eli tämän pitäisi toimia.

Asetumme mukavasti jäätelökioskin vierelle odottelemaan sopivan koekaniinin saapumista. Kun potentiaalinen poikaparvi lähestyy, meiltä menee kuitenkin pupu pöksyyn ja poistumme punastellen paikalta.

Viides päivä:

Edellisen päivän jänistäminen kaivertaa mieltämme, eikä tunnelma parane edes aamuisella radionkuuntelulla, sillä aamupoikien ihmissuhdemankelissa ei käsitellä vieläkään meidän ongelmaamme.

Epätoivon partaalla päädymme soittelemaan sattumanvaraisiin numeroihin toivoen, että langan päästä vastaa seksikkään kuuloinen jutustelua kaipaava uros. Jo toisella yrityksellä puhelin alkaa hälyttää ja jännitys kohoaa.

Vihdoin puhelimeen vastaa Arto, jonka kanssa pääsemme jutustelemaan vähäksi aikaa. Puhelun jälkeen jäämme toivomaan että parikymppinen Arto laittaisi meille vielä viestiä. Siinäpä vasta olisikin rakkaustarina!

Kuudes päivä:

Paahdamme taas hikihatussa matemaattisten yhtälöiden parissa ja päätämme tarkastaa onko pulpetin alle laittamaamme viestiin tullut vastausta.

Sydämemme lyö tyhjää, kun huomaamme tuherrusta pienellä paperilappusella.

Pettymys on kuitenkin suuri, kun viestiin vastannut paljastuukin jo toisen naisen mieheksi.

Miesten kalastelu lapulla ei onnistunut, mutta deittisivustolla sen sijaan nappaa.

Postilaatikko pursuaa kuumia viestejä, joiden sisältöä emme kuitenkaan pääse lukemaan, sillä ilmainen jäsenkautemme on epäonneksemme päättynyt.

Voisimme toki maksaa itsemme kipeäksi seuraavasta jäsenkaudesta, mutta emme koe itseämme vielä niin epätoivoisiksi, vaikka päivät hupenevat ja kesä lähenee huimaa vauhtia.

Seitsemäs päivä:

Nyt on sormi suussa ja keinot vähissä. Kyynel vierähtää poskelle, kun nerokkaat neuvomme eivät ole tuottaneet vieläkään tulosta.

Viimeisenä keinona turvaudumme katsastamaan eksämme vielä uudelleen läpi ja tiirailemaan facebookissa hyvännäköisiä vapaita mikkeliläispoikia.

Pyydämme myös ystäväämme järjestämään meille sokkotreffit, mutta tämäkin erinomainen idea jää toteuttamatta. Joudumme siis heittämään hanskat tiskiin ja toteamaan, että kovasta työstä huolimatta emme seitsemässä päivässä löydä itsellemme kesämiestä.

Tippa linssissä kokoamme itsemme ja kuuntelemme Chisun kappaletta Miehistä viis.

Salaa kuitenkin toivomme, että rakkaus löytää vielä meidät kun me sitä vähiten odotamme ja pääsisimme vielä pussailemaan auringonlaskussa tulevina kuukausina.

Elvira Jakupovic, Eveliina Nyberg, Taru Toura
Kirjoittajat ovat Mikkelin Yhteiskoulun lukion oppilaita.

Sirkka ja Tarmo ne yhteen soppii

Kun löytää sen oikean, ei suhde välttämättä jää pelkäksi kesäromanssiksi, vaan yhteinen matka saattaa kestää useita vuosia, jopa läpi elämän. Unelmapariskunta Sirkka ja Tarmo Hautamäkeä ovat olleet onnellisesti naimisissa jo 38 vuotta.

Hautamäkien yhteinen taival alkoi, kun kumpikin päätyi opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon. Toisiinsa he törmäsivät yhteisillä luennoilla sekä ylioppilastalon tansseissa. Huomion toisessa kiinnitti puoleensavetävä yleisvaikutelma, ja kiinnostus syttyi saman tien.

– Kai se oli ihastumista ensitapaamisesta lähtien.

Molemminpuolisista tunteista huolimatta, aloitteen tekijänä toimi Tarmo. Olihan tuohon aikaan vielä vallassa käsitys, että ensimmäinen siirto kuuluu miehen tehtäväksi.

Aloitteen teko tuotti tulosta, sillä pariskunnan tie vei avioliittoon asti.

Sirkka ja Tarmo viihtyvät hyvin yhdessä vielä monien yhdessä elettyjen vuosien ja toisen rinnalla koettujen kokemusten jälkeen.

Onnellisinkaan parisuhde ei ole aina pelkkää ruusuilla tanssimista, joten hyvä riitelykyky ja ennen kaikkea sovinnontekotaito ovatkin Sirkan ja Tarmon pitkän liiton salaisuus.

– Toisen tukeminen, rakastaminen ja yhdessä kulkeminen ovat avaimet yhteiseen onneen, tuumii Hautamäen pariskunta hymy huulillaan.

Eveliina Nyberg

VIIKKO 18/2010

15.7.2010

Pääjuttu

Fivestar Prophet - Orkesteri tuntemattomilta poluilta.

Fivestar Prophet on helsinkiläinen, neljän miehen muodostama bändi. Se on niin sanotusti päivitetty versio L-60° -nimisestä bändistä. Ennen siis oli L-60° ja nyt Fivestar Prophet. Bändin kannattajat ovat hieman hämillään.

Missä mennään ja miten tähän päädyttiin, muusikko Olli Helenius?

–L-60° ei vielä periaatteessa ole loppu, mutta toisaalta emme tiedä tekeekö tuo bändi enää koskaan mitään. Eli hienosti sanottuna L-60° on määrittelemättömällä tauolla.

Syitä L-60°:n taukoon on Heleniuksen mukaan monia.

–Ehkä L-60°:n kanssa tulimme jotenkin tien päähän. Halusimme ”päivittää” soundia ja tuoda evankeliumia selkeämmin esille. Koska L-60°:llä on oma yleisö, niin tuntui helpommalta aloittaa uudelta pohjalta, kuin ruveta sekoittamaan vanhaa pakkaa liikaa.

Heleniuksen mukaan Fivestar Prophet haluaa soittaa tyylillisesti musiikkia, jollaista ei toivon mukaan ole paljoa liikenteessä. He haluavat yhdistää tällaiseen musiikkiin selkeän evankeliumin sanoman.

–Haluamme ennen kaikkea olla bändi, josta huokuu Jumalan rakkaus. Tavoite on mennä niin pitkälle mihin tuntuu, että tie on selkeästi auki ja meille johdatettu, selventää Helenius.

Juuri usko Jumalaan yhdistää tämän bändin jäseniä. Muita heille tärkeitä elämänarvoja ovat oma perhe, seurakunta ja terveys.

–Ja totta kai musiikki, jos se arvoksi luokitellaan, täydentää rumpali Markus Malin.

Ikäjakauma bändissä on nuorimmaisesta 23-vuotiaasta vanhimpaan 38-vuotiaiseen. Kysyttäessä miten ikäjärjestys näkyy bändin keskuudessa, miehet ovat yksimielisiä siitä, että ikäasioilla ei sinällään hirveästi ole käytännössä merkitystä.

–Minä varmaan olen kova päällepäsmäri, vanhempi kun olen. Muut pojat sanokoot tuohon lisää, nauraa Helenius.

–Ei Olli ole päällepäsmäri. Hänellä vain on kertynyt niin paljon kokemusta musiikkihommista ja kaikesta muustakin, että häneltä odotetaan tietynlaista päsmäystä, tarkentaa bändin basisti Tommi Huuskonen.

Bändin nuorin on kitaristi Ville Salminen. Hänen mielestään kaikilla bändissä on sopivasti sanavaltaa päsmäyksestä huolimatta.

–Olli on tehnyt musiikkia jo yhtä kauan kuin minä olen ollut elossa, joten päsmäystä tulee väkisinkin. Hyvässä yhteishengessä ollaan kuitenkin säilytty jo useamman vuoden ajan.

Salminen kokee olonsa nuorimmaisena tasavertaisemmaksi kuin aiemmin.

–Ehkä vielä viisi vuotta sitten minulla oli suurempia eroja muihin nähden, kun muiden elämäntilanteet olivat stabiilimmat: omat perheet kasassa ja niin edelleen.

Heleniukselle, bändin vanhimmalle, ikä on vain numeroita.

–Minusta välillä tuntuu, että olen bändin ainut teini, joten ei se sen kummallisemmalta tunnu olla vanhin.

Loka-marraskuuksi on suunniteltu esikoislevy nimen Fivestar Prophet alla. Keikkakalenterikin on jo pikkuhiljaa täyttymässä.

–Kiertueita ei vielä ole, mutta kovasti on oltu yhtyeestä kiinnostuneita. Se on ollut todella positiivinen yllätys! Ja muutama festivaali-keikkakin on saatu, kertoo laulaja-kitaristi Olli Helenius.

Toinen festivaali-keikka on kesäkuussa Kvinesdalissa Norjassa ja toinen marraskuussa Suomen Turussa.

Maistiaisia Fivestar Prophetin kappaleista voi käydä kuuntelemassa osoitteessa:

www.myspace.com/fivestarprophet

Krista Pellinen

KOLUMNI

Laiskuuden puolesta

Miksi laiskuutta pidetään niin suurena paheena ja syntinä? Tähän voisi keksiä syitä nykymaailman kiireisestä elämänmenosta, mutta tuntuu että laiskuus on ollut aina väärin. Mitä laiskempi ihminen, sitä pahempi myös, taitaa olla yleinen mielipide.

Minun mielestäni laiskuus on hyve. Aikaansaamattomuus ja laiskuus eivät ole synonyymeja – myös laiska ihminen voi saada hommia tehdyksi. Ylenpalttinen laiskuus voi tietenkin johtaa aikaansaamattomuuteen. Kannatankin laiskuutta sopivassa mittakaavassa, vaikka ihmiset pitäisivätkin sitä vääränä.

Ihmisten elämäntapa on muuttunut 1900-luvulla hurjasti, erityisesti länsimaissa. Tänä päivänä on tärkeää tuottaa paljon, nopeasti ja tehokkaasti. Kiireinen tyyli on myös tunkeutunut jokapäiväiseen elämään. Ihmiset eivät kerkeä rentoutua, ja burn-outista tulikin kova sana 2000-luvun alussa.

Onneksi ihmiset ovat heränneet ongelmaan ja etsivät keinoa rauhoittua, rentoutua tai päästä pois oravanpyörästä. Slow life tai downshifting on ilmiö, jossa pyritään elämäntahdin hidastamiseen ja elämän yksinkertaistamiseen, jotta elämän tärkeimmistä asioista voisi nauttia. Kuulostaa mielestäni ihan järkevältä. Sekä hienommalta nimitykseltä hienostuneelle laiskottelulle.

Siispä oma ehdotukseni on ihan rehellinen laiskuus vähän väliä. Sopiva määrä laiskottelua kuitenkin rentouttaa mukavasti ja antaa voimia puurtamiseen. Tällöin se antaa mahdollisuuden myös kiireeseen ja kiiruhtamiseen sekä asioiden tekemisen ja hoitamisen ripeässä vauhdissa. Itse en ole koskaan ymmärtänyt mitä väärää on pitkän päivän jälkeen maata television ääressä aivottomana, jos se helpottaa.

Laiskotteluun kuuluu joskus myös asioista tinkiminen. Aina kaiken ei tarvitse olla priimakunnossa eikä omaa sisäistä perfektionistia kannata joka kerta kuunnella. Kaikkeen mielenkiintoiseen toimintaan ei ole pakko osallistua, jolloin säästät aikaa rentoutumiselle. Eikä myös aina tarvitse olla läsnä paikoissa, joissa pitäisi…

Anna itsellesi lupa laiskotella! Jos jotkut alkavat arvostelemaan tai moralisoimaan käytöstäsi, älä välitä – he ovat vain kateellisia, koska eivät uskalla olla laiskoja.

Saara-Miira Kokkonen
Kirjoittaja on lukiolainen Savonlinnasta.

VIIKKO 17/2010

15.7.2010

Pääjuttu

Kuumat kesälajit

Kevät on jo pitkällä ja kesä lähestyy hurjaa vauhtia. Nyt onkin aika kaivaa esiin kaapinpohjalla lojuneet lenkkitossut tai aloittaa vaikkapa uusi harrastus. Esittelyssä kolme urheilulajia, jotka siivittävät sinutkin mahtavaan kesäkuntoon.

Ratsastus

Relanderin Ponitallin pihassa käy melkoinen vilinä tallityttöjen ja -poikien hääriessä hevosten ympärillä. 15-vuotias Janica Puranen kävelee tallista taluttaen puoliveriruuna Ristoa. Pienestä pitäen hevosten parissa viihtyneen Purasen mukaan parempaa harrastusta ei ole.

–Mukavinta on päästä olemaan ulkona ja toimimaan eläinten kanssa, hän toteaa.

Ratsastus on monipuolinen laji, joka kehittää yleiskunnon lisäksi myös pitkäjänteisyyttä ja tiimityöskentelykykyä.

–Tunnilla on pakko keskittyä niin tarkasti, ettei sitä edes huomaa urheilevansa, Puranen naurahtaa.

Ratsastuksen harrastajia on Suomessa arviolta jo yli 150 000. Laji on viime vuosina kasvattanut suosiotaan myös nuorten keskuudessa. Irtotunti ratsastuskoululla maksaa keskimäärin hieman yli 20€.

–Hyvästä hevoskalustosta ja koulutetuista opettajista se ei ole liikaa, tätä kannattaa ehdottomasti kokeilla, Puranen kannustaa, nousee tottuneesti ratsaille ja kiiruhtaa maneesiin estetunnille.

Kuulostiko houkuttelevalta? Lisätietoa ratsastuksesta ja sen harrastusmahdollisuuksista:

www.ratsastus.fi

Rullaluistelu

Kevätauringon alkaessa lämmittää hiekoituksen jäljiltä siivottuja teitä katukuvaan ilmestyvät rullaluistelijat. Senja Laakkonen, 17 istuu kotitalonsa ulkorappusilla ja sovittelee luistimia jalkoihinsa.

–On tosi kätevää, kun rullaluistella voi melkeinpä missä vain. Voi vaan napata välineet mukaan ja lähteä rullailemaan, Laakkonen selittää.

Erityisesti nuorten lajina tunnettu rullaluistelu vie helposti mukanaan.

–Ensimmäisen kerran testasin tätä tosi monta vuotta sitten, kun olin ala-asteikäinen. Nykyään käyn rullistelemassa mahdollisimman usein eli aina kun vaan aikaa riittää, haastateltava kertoo.

Käyttökelpoiset rullaluistimet saa jo 100 eurolla, ja hyvällä tuurilla käytettynä paljon tätäkin edullisemmin. Luistimien lisäksi erityisesti aloittelijoiden suositellaan käyttävän suojuksia ja kypärää.

–Kyllä mä aina rannesuojia pidän. Pienellä vaivalla voi nimittäin välttää suuriakin harmeja, Laakkonen muistuttaa ja suuntaa pitkälle rullaluistelulenkille aurinkoiseen kevätiltaan.

Kiinnostuitko? Poikkea sivuilla:

www.luisteluliitto.fi/rullaluistelu/

Trampoliinihyppely

Muutaman viime vuoden aikana jättitrampoliineista on tullut osa omakotitalojen takapihojen vakiokalustusta ja niiden tutusta narinasta jokapäiväinen luontoääni. 15-vuotiaiden Markus Seppäsen ja Jonne Paanasen sunnuntai-illat kuluvatkin usein trampoliinilla hyppien.

–Viisi vuotta sitten taidettiin ekan kerran tätä kokeilla, pojat muistelevat.

Kynnys lähteä ulos urheilemaan on hyvin matala, kun harrastuspaikka löytyy ihan kotioven ulkopuolelta tai naapurustosta.

–Meillä on mökillä tramppa, ja kaupungissa ollessa lainataan usein kaverin omaa, Seppänen sanoo.

Oma trampoliini ei kuitenkaan ole välttämätön, sillä kesäisin pomppimaan pääsee Mikkelissä myös Urheilupuistossa.

–Kyllä sielläkin tulee käytyä hyppimässä, pojat kertovat.

Hyppiminen on hauskaa ajanvietettä, jota voi tehdä niin yksin kuin porukassakin.

–Melkein joka päivä me kavereiden kanssa tramppaa käytetään, Paananen miettii.

Haastateltavat kertovat kuitenkin säästyneensä vakavammilta onnettomuuksilta.

–Ei mitään pahempaa ole sattunut. Joskus on solisluu murtunut, mutta eipä oikeastaan muuta, Seppänen kertaa.

Haastattelun lopuksi pojat jatkavat hyppimistä ja heittävät vaivattomasti muutaman voltin.

Lisää inspiraatiota trampoliinilla hyppimiseen löydät osoitteesta:

www.svoli.fi/lajit/trampoliinivoimistelu/

Pauliina Koivisto

KOLUMNI

Mökkeilyn ihanuus ja kurjuus

Pieninä poikina tapasimme usein kesäisin mennä mökkeilemään perheen kanssa. Mökillä oli aivan mahtavaa, sai uida, grillata, saunoa, kirmailla alasti ja pelailla erinäisiä pelejä. Kesämökillä käynti oli kesän suurin ilo. Mutta sitten kaikki muuttui…

Tuli teini-ikä. Kaveriporukat, finnit, tissit ja teiniuho. Mökille meneminen muuttui yhä vastenmielisemmäksi lapsuuden viattomuuden vähä vähältä karistessa yltämme.

Ajatus viikonlopun viettämisestä mökillä ei kiinnostanut lainkaan.

Perheen kanssa mökille?

Ei kiitos.

Siellä ei ole muuta kuin itikoita, vesisadetta, radio Suonikohjun ikivihreät-maraton, purkkipapuja ja makkaraa. Puuceen jäisellä puuistuimella tikkujen tunkeutuessa pakaroihin ajatukset kääntyivät helposti itsetuhoisiksi.

Tietenkin kaiken kruunasi se, että viikonloppu piti tosissaan viettää perheen kesken!

Tokihan mökillä oli ruhtinaallisesti virikkeellistä, järkevää toimintaa nuorelle kyyniselle puberteetikolle. Esimerkiksi mölkky, perheen kesken mölökky. Heitellään halolla muita halkoja, uskomatonta hupia!

Perheenkeskeiset tikanheittokisat toivat toki jännitystä elämään, adrenaliini oikein pulppusi suonissa, kun sai jännittää, että monellako tikalla sitä osuu tauluun ja keneen se pikkusisko oikein osuukaan tällä kertaa?

Kaiken kruunasi kroketti, tuo jo muinaisten roomalaisteinien vihaama seurapeli.

Onneksi mökillä oli sauna. Mikään ei voittanut mökillä saunomista, edes ylikriittisessä teinimaailmassa. Niin pitkään kunhan ei tarvinnut seurata sukulaisten alastonuinteja…

Nyt olemme ilmeisesti kalkkiintumassa. Mökkeily ei enää vaikuta lainkaan niin karmealta ajatukselta, kunhan seura on hyvää. Tulevaisuudessa tulemmekin mökkeilemään lähes varmasti.

Aleksanteri Valkonen
Vili Laakkonen

Kirjoittajat opiskelevat Mikkelin Yhteiskoulussa.

XON TESTASI

Kesän kuumimmat kylmäherkut

Ärsyttävätkö paineet kovasta rantakunnosta? Ei hätää, Xonin testiryhmä kokeili ja kommentoi tulevan kesän uutuusjäätelövalikoimaa ylikunnon karkottamiseksi. Unohda siis dieettivouhotus ja vietä herkullinen jäätelökesä!

1. Oma Mango, Valio 9-
- Maistuu ihan piltille!
- Vähän tasapaksu maku.
- Kivan kirkkaan värinen kuori, jota voisi olla enemmänkin.

2. ’Wich, Ben&Jerry’s 10
- Ihania sattumia, tosi suklainen. RAADIN SUOSIKKI!
- Maistuu lihottavalta.
- Yksinkertaisesti jumalainen!

3. Kingis Xtra vadelmalakritsi, Ingman 6
- Nätti paketti.
- Yökkö, outo makuyhdistelmä.
- Tuo mieleen Ville Vallaton-jäätelön.

4. Marianne-tuutti, Fazer 8
- Ihan saman makuinen kuin McDonald’sin Marianne-McFlurry.
- Aika vahva karkin aromi.

5. Maitosuklaa & pähkinäkrokantti Classic 7,5
- Hyvää, muttei millään lailla erikoista.
- Tylsä perusjätski, tämän tyylisiä puikkoja on ainakin sata samanlaista.

Pauliina Koivisto

VIIKKO 16/2010 Festareille-teema

15.7.2010

Pääjuttu

Festareille!

Rock-festivaalit antavat paljon kokemuksia ja riemua myös niille, jotka eivät lähde festareille pelkästään esiintyjien tähden.

Monien ihmisten kesän kohokohtana ovat festarit, joita löytyy useita ympäri Suomea. Ruisrockin, Provinssirockin, sekä Ilosaarirockin nettisivut ovat olleet suosituimpia Suomen festivaaleista sivujen katsojamäärien mukaan.

Tänä vuonna Turun Ruissalon Ruisrock viettää 40-vuotisjuhliaan, jonka johdosta festareilta löytyy isomman luokan ulkomaisia, sekä suomalaisia esiintyjiä, kuten The Baseballs, Ozzy Osbourne, Disco Ensemble, sekä Stam1na. Vuosittain Ruisrock kerää kymmeniä tuhansia ihmisiä. Ruisrock kuuluu maailman vanhimpiin yhä järjestettäviin rockfestivaaleihin.

Ensimmäisen kerran vuonna 1979 järjestetty Provinssirock pidetään Seinäjoella. Provinssirockin esiintyjälistalta löytyy tänä vuonna muun muassa Rammstein, 30 Seconds To Mars ja Lapko. Monien mielestä Provinssirock kuuluu ehdottomasti Suomen parhaimpiin festareihin.

Joensuun vapaaehtoisvoimin järjestettävä Ilosaarirock on suurista esiintyjistään huolimatta lippuhinnoiltaan suhteellisen edullinen. Olennaisena osana Ilosaarirock-festareita ovat myös jäähallissa järjestettävät klubit. Ilosaarirockin valloittavat ensi kesänä muun muassa Eppu Normaali, Jenni Vartiainen ja Faith No More. Sulo-klubilla esiintyy sen sijaan esimerkiksi Chisu sekä Samuli Putro.

Ilosaarirock, sekä Mikkelissä järjestettävä Jurassic Rock vetävät paljon porukkaa Savonlinnasta ja Mikkelistä.

Vaikka festareihin uppoaa rahaa niin matkan taittamiseen, lippuihin, syömisiin, leirintäpaikkaan sekä muuhun ylimääräiseen, festarit antavat paljon kokemuksia ja riemua musiikinystäville ja myös niille, jotka eivät ole lähteneet festareille pelkästään esiintyjien tähden.

Useilta festivaaleilta on mahdollista hakea myös talkootyöpaikkaa. Töihin voi päästä esimerkiksi siivoojana, järjestyksenvalvojana tai asiakaspalvelijana. Festareilla työskentelemisestä pääsee kokemaan festarielämää hieman toisesta näkökulmasta ja samalla hyötyy muista eduista, kuten ilmaisesta lämpimästä ateriasta, työpaidasta, lipuista ja mahdollisesti myös majoituksesta festarien omalla leirintäalueella.

Alina Stavén

Selviytymisvinkit

Festareille lähtiessä ei välttämättä osaa ottaa kaikkea aina huomioon, etenkin, jos pitäisi osata varautua useammaksi päiväksi. Omien viime kesän Ilosaarirock-festarikokemuksieni pohjalta voisin jakaa muutaman selviytymisvinkin festareille lähteville:

1. Varaudu yllättäviin sateisiin ja mutaiseen maaperään kumpparein ja sadeviitoin. (Pieneen pakkaukseen paketoitu kertakäyttösadeviitta ei vie muiden tavaroiden joukossa juurikaan tilaa, eikä se ole edes kovin kallis.)

2. Yöllä voi olla hyvinkin kylmä päivän helteistä huolimatta. Varaa mukaan siis lämmintä vaatetta. Jopa pipo ja lapaset voivat tulla tarpeeseen!

3. Ole valmiina heräämään kahdeksan aikaan aamulla auringon paahteeseen ja syöksymään ulos makuupussista. (Voit yrittää löytää varjoisan paikan teltalle tai nukkua edes sillä puolella telttaa, jonne aurinko ei heti yllä, saat tuolloin nukkua kenties puolituntia pitempään.)

4. Päivällä aurinkorasvaa ei pidä unohtaa, etenkin jos palaa herkästi ja aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta. Hellehattu tai päähän kiedottu huivi eivät myöskään ole ollenkaan pahitteeksi.

5. Oma mukana kannettava vesipullo on hyvä olla matkassa koko ajan, niin nestehukka ei pääse iskemään. Vesipisteitä löytyy ympäri festarialuetta, joten pullo on helppo täyttää aina uudestaan kylmällä vedellä.

6. Bajamajoista on monesti vessapaperi loppu, tämän vuoksi on aina hyvä ja myös helppo kantaa mukanaan pientä nenäliinapakkausta varapaperina!

7. Nuotiopaikoilla voi olla ruuhkaa ja puut loppu, tällöin pieni kaupasta ostettava kertakäyttögrilli toimii sen verran mitä pitääkin. (Ja ostamalla pussin hiiliä, voi grilliä käyttää muutamankin kerran.)

8. Älä pistä makuupussiasi suojaksi märälle maalle, jotta et kastelisi omia jalkojasi. Makupussin kuivumiseen menee yllättävän pitkään, vaikka sen jättäisikin päiväksi aurinkoon kuivumaan.

9. Ota ainakin yksi hyvä kaveri mukaan ja pitäkää hauskaa!

GALLUP

Onko festarikuumetta?

1) Oletko ollut koskaan festareilla?
2) Aiotko lähteä ensi kesänä joillekin festareille, miksi?
3) Vinkki/neuvo festareille lähteville?

Santeri Nikulainen, 17
1) En ole.
2) Aion lähteä Jurassic Rockiin, koska se on lähellä ja siellä on hyviä artisteja.
3) Ota lämpöistä vaatetta mukaan.

Heikki Heinonen, 17
1) Viime kesänä olin Ilosaarirockissa ja Jurassic Rockissa.
2) Aion lähteä taas Ilosaarirockiin ja Jurassic Rockiin ja ehkä myös Ruisrockiin, siellä on tänä vuonna todella hyvät esiintyjät!
3) Ota hyvä kaveri mukaan ja pitäkää huoli toisistanne!

Niina Puurtinen, 17
1) Olin Jurassic Rockissa viime kesänä.
2) Jurassic Rockiin, koska siellä oli niin kivaa viime kesän. Ruisrock olisi myös kiva.
3) Älä laita telttaa bajamajojen viereen!

Johan Paajanen, 18
1) En ole ollut.
2) Joo, meinasin lähteä Jurassic Rockiin, koska Niina sanoi, että siellä on kivaa.
3) En tiedä, koska en ole koskaan ollut festareilla.
Alina Stavén

KOLUMNI

Pieni suolapurkki ja muita lukion opetuksia

Olen lakkiaisia vaille valmis ylioppilas. Muutama hassu kurssi tosin täytyy vielä suorittaa seuraavien parin viikon (apua) aikana, mutta kolmen vuoden lukiokoulutus ja ja yhteensä 12 vuoden puurtaminen on nyt viimein takana.

Päässäni on siis varastoituneena suunnaton määrä tietoa alkaen lukemaan opettelusta ja päätyen tuskaisiin tunteihin ylioppilaskirjoituksissa. Jotakin olen kuitenkin oppinut myös kokeiden ja tehtävien ohessa, sellaistakin, jota ei kirjoista voi lukea.

Lukion alussa olin vielä melko kuutamolla opiskelunkäytännöistä ja käsitteistä, kurssin ja jakson eroavaisuudetkin aukesivat kunnolla vasta myöhemmin ykkösen syksyllä. Oli myös pieni shokki huomata, ettei yläkoulussa päähän taottuja äidinkielen kielioppeja kerrattu enää juuri ollenkaan.

Suotta siis tankkasin adessiivi-ablatiivi-allatiivi -ketjua mieleeni. Muissa kielissä peruskoulun aikainen laiskottelu sen sijaan kostautui, kun uusi tieto rakentui vanhan päälle.

Matematiikka. Sitä joko osaa tai sitten ei. Kenenkään ei kuitenkaan tulisi ainakaan menettää yöuniaan vuosituhansia sitten ympyröitä piirrelleen miehen tai syntax erroria vilkuttavan laskimen takia. Ei matikkaa oikeasti joka paikassa tarvitse, kaupan kassalla pärjääminen riittää mainiosti.

Kuvitellaanpa keskivertokoulupäivä. Kello lähenee kahtatoista ja vatsa huutaa ruokaa, mutta ruokalan antimet eivät mielletä ollenkaan.

Vinkki: pikkuruisella suolapurkilla ja ja mielikuvituksella voi saada aikaan lähes ihmeitä, lohilaatikkokin on edessäni usein vaihtunut yrteillä koristeltuun lohiruisleipään.

Mielikuvitusta ja luovuutta tarvitaan myös koepapereita paniikissa hypistellessä, kun kun pää tuntuu kumisevan tyhjyyttään.

Esimerkiksi yhteiskuntaoppi tai filosofia on kuitenkin mahdollista tapella läpi viemällä vastaukset niin sanotusti yli hilseen eli tarinoimalla niin, ettei enää itsekään oikein ymmärrä asiaansa. Ja kuvataiteen silmät puoliummessa väkerretyt teokset voi kuitata muutamalla taidekirjasta napatulla ilmauksella ja suoranaisella siansaksalla.

Wanhojen tanssit ovat yksi lukioajan hienoimpia päiviä. Muutamaa harha-askelta tai kampauksesta karannutta hiusta ei kuitenkaan kannata jäädä märehtimään vaan valssata kuin viimeistä päivää siinä, toivon mukaan ajoissa löydetyssä puvussa.

Aika tuntuukin olevan lukiolaiselle aina vastahankaan, mutta hyvissä ajoin tehty työ todellakin palkitsee ja eipähän sitten käy kuten allekirjoittaneelle niiden kurssien kanssa. Satunnaisesti voi myös sallia itselleen pienen myöhästymisen eli varttia pidemmät yöunet ja kuorsata kovan pulpetin sijaan omassa sängyssä. Ei sen takia kenenkään valkolakki ole tainnut saamatta jäädä?

Jannika Lundberg
Kirjoittaja on punkaharjulainen lukiolainen.

VIIKKO 15/2010 Xonin tapaviikko

15.7.2010

Pääjuttu

Hyvät tavat tulevat helposti tilanteen mukaan

Lukiolaiset keskustelivat käytöstavoista. Hyvät käytöstavat tulevat kuin itsestään, tilanteen mukaan.
Milloin pitää sanoa ”kiitos”? Entä milloin ”anteeksi”? Mikkelin Yhteiskoulun lukion ekaluokkalaiset kertovat omista käytöstavoistaan ja tottumuksista niin kavereiden kuin hieman tuntemattomienkin henkilöiden seurassa.

Tero Vahvaselkä, Monika Parkkinen, Mira Juntunen, 16, ja Tuomas Turkki, 17, ovat samaa mieltä siitä, mitä hyvillä tavoilla tarkoitetaan. Nuorten mielestä nyky-yhteiskunnassamme arvostetaan niin kohteliaisuutta kuin huomioonottamista

– Pitää osata osoittaa toisille kiitollisuutta omilla pienillä teoilla, joista jää niin itselleen kuin kaverillekin hyvä mieli. Siksi on kivaa esimerkiksi hymyillä hieman tuntemaetomattomillekin ihmisille kaupungilla, Mira kertoo.

Kysyttäessä hyviä tapoja, Tero menee hiljaiseksi, mutta Mira kohteliaana tyttönä innostuu kehumaan Teroa, sanoen tämän osaavan muun muassa pukea takin naiselle päälle.

Monika ei tiedosta hyviä tapojaan, mutta kaiken minkä hän haluaa itselleen tehtävän, pyrkii hän tekemään sen muille. Tuomas on samoilla linjoilla; hyvät käytöstavat tulevat automaattisesti tilanteen mukana.

On olemassa tilanteita, joissa kuuluu käyttäytyä hyvin. Esimerkiksi hienoissa juhlissa on tarkkailtava omaa käytöstään.

– Sukujuhlilla on käyttäydyttävä hyvin ja varottava omaa puhumistaan, ettei tule sanottua mitään sopimatonta, Tuomas pohtii.

Mira puolestaan sanoo valitsevansa sanansa hyvin tarkkaan kesätyöpaikkaa tiedustellessa. Silloin yleensä jokainen miettii hieman etukäteen mitä sanoo ja mitä jättää sanomatta.

Hyvä käytös ei ole aina pelkästään muodollisia tapoja.

– On ärsyttävää, jos ihmiset alkavat matkimaan toisia ja yrittävät olla kaikkea muuta mitä he oikeasti ovat, toteaa Tuomas.

– Itsekkyys on ärsyttävää. On typerää vaatia ystävältä kaikenlaista tekemättä itse yhtään mitään, tiivistää Mira ajatuksensa.

Jokapäiväisestä elämästämme löytyy myös harmittomia, mutta huonoja tapoja.

– On kamalaa, kun isä ja poikaystävä puhuu ruoka suussa. Ja sekin on typerää, kun osa syö aina suu auki, niin että suussa olevan ruuan näkee metrien päästäkin, Mira sanoo.

– Tero puhuu ruoka suussa, Monika nauraa.

Meillä jokaisella on siis omat heikkoutemme, mutta ainakin on hyvä tietää, mitä kuuluu hyviin tapoihin.

Nuoret kertovat omien vanhempiensa olevan heidän esikuviaan käytöstapoja oppiessa.

– En varmaan osaisi edes käyttäytyä, jos porukoita ei olisi, Tuomas miettii.

– Niin ja suurimman osan niistä on oppinut heiltä jo pienenä. Mitä vanhemmaksi tulee niin alkaa ymmärtää paremmin, mikä tarkoitus käytöstavoilla ja tottumuksilla oikein on, Mira pähkäilee.

– Itse sain kertaheitolla tapakasvatuksen, kun matkin meidän puolalaistuttujen aksenttia kotona heidän ollessa meillä kylässä. Äiti ja iskä toruivat minua siitä kauheasti. He puhuvat omalla murteella ja me omalla. Tajuan vasta nyt, mitä väärää tein silloin, Monika sanoo nolostuneesti.

Nuoret ovat kuulleet juuri vanhempiensa sanoneen, että miten nuoret eivät moikkaa toisille, jos esimerkiksi joku tuttu kävelee kadulla ohitse.

Silloin yleensä katse on murhaava tai pää kääntyy kokonaan toiseen suuntaan. Mitä noloa nuorten mielestä siinä on, että he eivät voi moikata esimerkiksi kavereiden vanhempia, koska he tuntevat tai tietävät?

– Isi ja äiti on minulle monesti sanonut, että tutuille pitää moikata. Eikä siinä ole mitään hävettävää, Tero sanoo.

– Mulle se on normaali asia, mutta kuitenkin mulla on tapana ensin hymyillä ja katsoa ensireaktio ja sitten vasta mahdollisesti moikata, Mira nauraa.

Nuoret tiivistävät lopuksi, että kaikkein kivointa heidän mielestään on kuulla niin kavereilta kuin hieman tuntemattomaltakin henkilöltä ”kiitos”, ”ole hyvä” ja ”anteeksi”. Ja nehän ne ovat arkipäivän kolme mieltä ilahduttavinta sanaa, kun osataan ja halutaan olla ystävällisiä ja kohteliaita!

Maiju Vahvaselkä
Karoliina Saraste

TOP 7 KÄYTÖSTAVAT BUSSISSA:
1. Älä etuile; ehdit kyllä bussiin, kun olet ajoissa pysäkillä.
2. Tervehdi bussinkuljettajaa.
3. Luovuta paikkasi tarvittaessa vanhuksille tai liikuntaesteisille henkilöille.
4. Älä istu käytävän puoleiselle penkille niin että ikkunapaikka jää tyhjäksi.
5. Älä häiritse muita matkustajia.
6. Älä töhri seiniä, tai muuten turmele julkista omaisuutta.
7. Älä matkusta pummilla.

KOLUMNI

Tavat tutuiksi

”Aaa..aa..Aatsuaah!!”, kajahtaa isäni railakas aivastus alakerrasta. Ennen kuin huomaankaan, suustani jo laukeaa ”Terveydeksi!” kuin tykinkuula. Tämä on yksi tavoista, jotka juurtuivat päähäni unkarilaisessa lapsuudessani. Kasvatuskulttuurimme kulmakivi onkin hyvät käytöstavat, jotka jokaisen on opittava. Minua odottikin lapsena melkoinen urakka.

Pöytätapojeni hallinta oli työlään treenauksen tulosta. Ateriointini muistutti luolamiesten aikoja: Sammakkoistunta, kyynärvarret korvissa ja suu auki maiskutus sellaisella volyymilla, että naapuritkin kuulivat. Tulipa sitä lautastakin nuoltua. Nyttemmin istun jo kiitettävän suorana, eikä muiden tarvitse tuijotella suustani, mitä onkaan tarjolla.

Myös kohteliaisuudet ovat tärkeä osa unkarilaisuutta. Kiittäminen, tervehtiminen ja anteeksi pyytäminen ovat perussanavarastoa ja kotiväkeni pitikin huolta, että opin ne kunnolla. Tämän huomaan jo puheluista, kun en saa luuria alas ilman perusteellisia moikkauksia. Kaikkea ei ihan tullut omaksuttua:

Hyvästely huikkaamalla ”Suutelen sinua!”, kuten unkarin kielessä tapana, voisi täällä olla arveluttava.

Unkari temperamenttisten voimasanojen kulttuurina, erityisesti autokuskien kohdalla, ei lapsena juuri tartuttanut minua. Kiroilun kirjava maailma aukesikin vasta yläasteella, dramaattisten murrosikäisten sotatantereella. Suojauduin tuoltakin tulitukselta, ja nykyään viljelen rääväsanoja kohtuuden rajoissa, eihän se ole korville kovin kaunista kuunnella.

Vaikka lapsuus onkin tapakasvatuksen valtakautta, yhteisiä pelisääntöjä tarvitaan jokaisessa elämänvaiheessa. Noudattamalla hyviä tapoja huomioimme ja kunnioitamme toisia. Näin yhteiselosta tulee kaikille mieluista. Tapoja on siis syytä vaalia, mutta myönnän: kyllä sitä lautasta tulee yhä joskus nuolaistua..

Réka Gruborovics
Kirjoittaja on Mikkelin yhteiskoulun opiskelija.

VIIKKO 14/2010

15.7.2010

Pääjuttu

Sovittelusta iso apu ongelmien ratkaisemisessa

Etenkin opettajilla on silmää havaita oppilaat, jotka ovat vaarassa joutua ongelmiin elämässään. Henrik Elonheimo muistuttaa, että riskiryhmässä olevien lasten tukeminen alaluokilta lähtien on tehokasta.

– Ongelmiin voidaan puuttua yksinkertaisesti lapsuusiässä. Opettajilla pitäisi olla keinoja ohjata lapsi palveluiden pariin. Ja pitäisi tietysti olla ne palvelut, jonne lapset voidaan ohjata.

– Jotta jotain voidaan tehdä, täytyy olla resursseja, muistuttaa nuorisorikollisuutta tutkinut Elonheimo.

Elonheimo kertoo, että sovittelukäytäntö väärintekijän ja uhrin välillä on hyvä keino jo pienten koululaisten kohdalla. Lasten annetaan itse ratkoa tilannetta ja sopia hyvityksestä aikuisten ohjauksessa.

Myös nuorison kohdalla sovittelu toimii. Useimmiten osapuolet kohtaavat ja saavat aikaiseksi sopimuksen. Rikoksentekijät ovat Elonheimon mukaan yleensä motivoituneita korvaamaan vahingot.

Sovittelukäytännössä on edelleen silti paljon kehittämistä, sanoo Elonheimo. Vaikeuksien kanssa painivia nuoria olisi esimerkiksi hyvä ohjata avun pariin heti sovittelun jälkeen.

Neljännekselle nuorukaisista kirjataan rikosmerkintä

Lavealle tielle joutumisen riskeistä selviä merkkejä jo alakoululaisilla.

Rikosten tekeminen nuoruusvuosina on varsin yleistä. Noin neljäsosa 16–20-vuotiaista miehistä saa merkinnän rikoksesta, kun liikennerikkomukset jätetään pois laskuista.

Suurin osa rikosrekisteriin merkityistä on satunnaisia tekijöitä, jotka ovat jääneet kiinni kerran tai kaksi.

Rikokset kasaantuvat noin neljälle prosentille nuorukaisista. Tälle pienelle ryhmälle merkitään yli 70 prosenttia kaikista ikäryhmän rikoksista.

Tiedot on kerätty liki 3 000:sta eli lähes joka kymmenennestä vuonna 1981 syntyneestä suomenkielisestä pojasta. Henrik Elonheimo selvitti alttiutta rikoksiin väitöskirjassaan Turun yliopistolla.

Pääkysymys oli, mitkä lapsuudessa ja nuoruudessa mitatut psykososiaaliset tekijät ovat yhteydessä nuorisorikollisuuteen.

Ilmeni, että rikosriskiä voidaan ennustaa selvästi jo lapsuusvuosina. Ensimmäisillä koululuokilla merkkejä ovat rikkinäinen koti, käytösongelmat ja levottomuus. Myös vanhempien matala koulutus kuuluu riskitekijöihin.

Tutkimuksen mukaan nuoruudessa rikollisuus on yhteydessä pienellä paikkakunnalla asumiseen, vanhempien eroon, seurusteluun, nuoren itsensä ilmoittamaan antisosiaalisuuteen sekä säännölliseen tupakointiin ja humalajuomiseen.

Joka kymmenennellä tutkituista pojista oli tutkimuksen mukaan psykiatrinen häiriö. Tämä ryhmä teki puolet kaikista rikoksista.

Tutkimusaineistona oli valtakunnallinen otos vuonna 1981 syntyneistä pojista. Saman aineiston pohjalta on tutkittu aiemmin muun muassa nuorten päihteiden käyttöä.

Pojista kerättiin ensimmäistä kertaa tietoa heidän ollessaan kahdeksanvuotiaita. Toisen kerran tietoa kerättiin kutsunnoissa.

Rikollisuus selvitettiin poliisin rekistereistä. Lisäksi käytössä oli Puolustusvoimien tiedot psykiatrisista diagnooseista. Aineistossa oli myös 16 riitojen ja rikosten sovittelujuttua, joita tutkijat olivat havainnoineet. STT

KOLUMNI

Vihreääkö valoa?

Olen lukemattomat kerrat kulkenut Savonlinnan Mertalan koulun niin hienosta, toimivasta uudesta risteyksessä ja niin hienoista, toimivista uusista liikennevaloista.

Tai ei niin toimivista. Itse asiassa, totta puhuakseni, ne valot ovat kaukana toimivista. Antakaapa kun kerron.

Olen tulossa Kerdin suunnasta ja olen jonon ensimmäisenä kaupunkiin kääntyvien kaistalla. Suoraan menevien valot kyllä toimivat, mutta viereiset, kääntyvien nuolivalot, ovat pimeänä. Joku tööttää takanani torvea. Takana oleva näkee vieressäni olevasta pääopastimesta, että kääntyville on vihreä nuoli.

Minähän en kyseistä valoa näe, koska olen sen vieressä, eikä minulla välttämättä ole pelkääjän paikalla ketään, joka voisi pääopastinta tiirailla. Siispä odotan, että suoraan meneville palaa vihreä.

Ongelma ei ole yksin minun. Olen joko ensimmäisenä tai kuudentena, aina ilmenee sama ongelma. Kyseissä liittymässä kun saa mennä vihreällä nuolivalolla Kerdin suunnasta kaupunkiin, vaikka suoraan meneville palaisi punainen. Mutta saa myös kääntyä kaupungin suuntaan silloin, kun suoraan meneville on vihreä. Vaikeaa, eikö totta.

Toinen erikoinen tilanne on, kun tulen kaupungista ja menen Kerdille päin. Milloin kanssani saa kääntyä Prismalta päin Nesteelle tulevat, milloin kaupungista Prismalle päin menijät. Ihme kun ei kanssani samaan aikaan pääse Prismalta kaupunkiin päin menijät!

Raivostuttavaa. Miksi kummassa piti rakentaa ”uusi, hieno ja toimiva risteys” jos siinä ei edes yhdet hassut liikennevalot toimi? Kysynpähän vain. Ja hätäilijät torvienne kanssa, eikö autokoulussa sanottu, että torvi on vain hätätapauksia varten?

Vai onko hätänä se, että pitsa takapenkillä jäähtyy vai se, että ”Salkkarit” alkavat viiden minuutin kuluttua?

Malttia liikenteeseen, jookos? Ja käytetään niitä vilkkuja ja sellaisia mitä autokoulussa opetettiin. Hyvät kesän odotukset kaikille liikenteessä kulkeville. Toivottavasti liikenneasiat järjestyvät ennen kesää.

Krista Pellinen
Kirjoittaja on savonlinnalainen opiskelija.

VIIKKO 13/2010

15.7.2010

Pääjuttu

Tärkeät eväät koko päiväksi

Onko kouluruoka tarpeeksi monipuolista ja sopivan lämpöistä? Miksi lihapullia saa ottaa vain viisi kappaletta? Miksi salaatissa on aina vaan kaalia?

Suomessa ilmaista kouluruokaa on tarjoiltu peruskouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa jo vuodesta 1948. Se on etuoikeus, jonka meidän suomalaisten lisäksi saavat vain ruotsalaiset oppilaat. Ei siis pidä ajatella, että kyseessä olisi mikään ihan itsestään selvä ja vaatimaton asia.

Koululounaan jokapäiväinen ja riittävä nauttiminen on tärkeää, sillä sen täytyisi kattaa noin kolmannes koululaisen päivittäisestä ravinnontarpeesta. Ruoan syömisellä tai sen syömättä jättämisellä on vaikutusta yllättävän moneen asiaan. Muun muassa mieliala, vireys, hyvä olo ja sosiaaliset suhteet ovat sidoksissa kouluruokaan.

Jokainen on varmasti joskus kuullut esimerkiksi sanonnan: ”Nälkäisenä asiat näkee huonompana, kuin ne oikeasti ovat.”

Tämä ei ole mitään huuhaata, sillä syömällä tasaisesti pitkin päivää, verensokeri ei pääse laskemaan alas, josta seuraisi sitten väsymystä ja huonotuulisuutta.

Myös oppitunneilla jaksaminen ja asioiden oppiminen syöneenä on huomattavasti helpompaa, kuin maha kurnien ja nuupahtaneena, vaikkei se toki itsestään ihmeitä tee.

Ruokatauko on myös mukava hetki hieman hengähtää ja seurustella muiden kanssa. Hauskat jutut syömisen lomassa piristävät kummasti.

Suurimmalle osalle Mikkelin kouluista ruoan tarjoaa Keskuskeittiö Isopata. Isopadan työntekijät valmistavat päivittäin ruoan 6 100 henkilölle, joista noin 5 000 annosta on koululaisille.

Keittiössä työskentelee kaksi ruokapalveluesimiestä, kolme suurtalouskokkia, kaksi dieettikokkia ja yhdeksän ruokapalvelutyöntekijää.

Seitsemän viikkoa kiertävän ruokalistan suunnittelee ruokapalveluesimies Eija Piispa. Listan laatiminen ei ole aivan yksinkertaista, sillä sen tekoa ohjeistavat niin kouluruokasuositukset, valtion ravitsemusneuvottelukunnan kansalliset ravitsemussuositukset kuin terveyteenkin liittyvät suositukset ja ohjeet.

Ruokalistan suunnittelussa täytyy totta kai huomioida ennen kaikkea asiakkaat, mutta myös sen soveltuminen ruoanvalmistukseen sekä astioiden riittävyys.

Ruoan on lisäksi sovittu toimivan opetusvälineenä eli sen täytyy ylläpitää suomalaista ruokakulttuuria sekä tutustuttaa uusiin makuihin.

– Ruokalistan tekeminen on aikaa vievää, tosi haasteellista, mutta äärettömän mielenkiintoista ”palapelin kokoamista”, tuumii 22 vuotta keittiöalalla ollut Piispa.

Ruokalistalla kiertävät ruoat ovat vuosien kuluessa hieman muuttuneet, ja osa ruoista on jäänyt kokoaan pois: muun muassa palapaisti, sianlihakastikkeet ja maksaruoat ovat vähentyneet sekä vastaavasti pastaruoat ja vaalean liha käyttö on lisääntynyt.

Lähes kaikki ruoat valmistetaan itse Isopadassa, ja vain kolme kertaa seitsemän viikon aikana tarjoillaan valmisruokaa. Uusia ruokia listalle otetaan mieluusti, mutta se ei ole aivan niin yksinkertaista.

– Aikaisemmin minulla oli tavoite, että joka listalla olisi yksi uusi ruoka, mutta nyt uudet ruoat testataan useammin ja reseptiikan vakioiminen vie enemmän aikaa, joten uusia ruokia tulee harvemmin, Piispa toteaa.

– Olisi kiva, jos listalla olisi hieman erilaisempiakin ruokia, tuumii Titina Mutanen (15).

Vaikka into uusia ruokia kohtaan olisi kova, ruokalistalle asetetut vaatimukset ja kaikki listaan liittyvät asiat rajoittavat kuitenkin kokeiluja. Haastava ja aikaa vievä pohjatyö on pakollinen aina ennen uuden ruoan laittamista listalle.

– Mielelläni otan vastaan vihjeitä ja toiveita ja jossakin vaiheessa meillä on vielä ”asiakasraati”, jonka kanssa yhteistyössä ruokalistaa kehitetään, Piispa lisää.

Isojen ruokamäärien valmistaminen on aina haasteellista ja tarkkaa, sillä niin moniin asioihin on kiinnitettävä huomiota.

Terveellisyys on kuitenkin kaiken alku ja juuri, eikä siitä tingitä, onhan vastuu isosta ruokailijamäärästä valtava.

Siitä huolehditaan mahdollisimman lyhyillä lämpösäilytysajoilla, tarjoamalla kotimaisia raaka-aineita: punainen liha, siipikarjan liha, maito, juusto, kanamuna, perunat ja juurekset ovat sataprosenttisesti kotimaisia. Muutakin lähiruokaa käytetään niin paljon kuin mahdollista.

Isopadassa omavalvonta ja hygieniaohjeistukset ovat todella tiukkoja ja muutenkin ruoanvalmistukset menetelmät valitaan aina niin, että lopputulos on paras mahdollinen terveyden kannalta.